Pitäisikö koulun muuttua? kysytään Jyväskylän yliopiston järjestämässä paneelissa Porin Suomi-areenassa

Koulu on ollut pitkään suomalaisille ylpeyden aihe. Nyt PISA-tulokset heikkenevät ja yhä useampi voi huonosti. Mikä mättää? Mitä koulussa pitäisi muuttaa? JYU.Edun järjestämään paneelikeskusteluun Porin Suomi-areenaan saapuvat keskustelemaan muun muassa kansanedustaja Minja Koskela ja OKM:n erityisasiantuntija Venla Bernelius.
SuomiAreena
Julkaistu
25.6.2024

Tarvittaisiinko koulussa enemmän kuria? Mitä tulisi tehdä opiskelutaitojen ja hyvinvoinnin tukemiseksi? Miten palautamme opiskelun ilon lapsille ja nuorille? Usein koulun kehittämisessä puhutaan asioiden lisäämisestä, toiminnan tehostamisesta ja monipuolistamisesta. Entä jos kehittäisimmekin rauhallisemmin, hitaammin, tunnustelevammin? 

Muun muassa tällaisia asioita pohditaan suuressa koulutuskeskustelussa, jossa näkemyksensä tuovat esille kansanedustaja Minja Koskela (vas.), opetus- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntija Venla Bernelius, OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo sekä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtaja Sirpa Eskelä-Haapanen. Keskustelua kuljettaa duudsoni ja opettaja HP Parviainen

Paneelikeskustelu järjestetään Porin keskustassa kaupungintalon pihan lavalla torstaina 27.6.2024 klo 14.00. 

Tervetuloa seuraamaan ohjelmaa maksutta paikan päällä Porissa tai suorana !  Tilaisuudesta tulee myös tallenne.  

Paneelikeskustelun järjestää Jyväskylän yliopiston opettajien koulutuksen kehittämisen ja tutkimuksen yhteisö JYU.Edu.

Muita Jyväskylän yliopiston tutkijoita Suomi-areenassa

Suomi-areena-tapahtumassa on mukana myös muita Jyväskylän yliopiston tutkijoita: 

  • Tiistaina 25.6. Tiede, taide, uskonnot ja alkuperäiskansat sekä viisaus – Olli-Pekka Heinosen juhlakeskustelua johdattaa psykologisen viisauden tutkija Eeva K. Kallio (Koulutuksen tutkimuslaitos).
  • Keskiviikkona 26.6. Oppimisen maailmanlaajuinen kriisi ja liikunnan vastaisku! -keskustelussa mukana yliopistonlehtori Eero Haapala (liikuntatieteellinen tiedekunta).
  • Perjantaina 28.6. Kansalaistaidot kuntoon -keskustelussa aihetta on puimassa tutkimusprofessori Juhani Rautopuro (Koulutuksen tutkimuslaitos).