Opiskelutilojen muutokset keväällä 2025

Yliopiston hallituksen vahvistaman tilastrategian mukaan yliopiston tila- ja rakennusmäärää vähennetään, jolloin vapautetaan taloudellisia resursseja turvaamaan yliopiston perustehtävää. Tämä tarkoittaa muutoksia myös opiskelutiloihin.
Julkaistu
27.1.2025

Opiskelijoiden tilat Fennicum-rakennuksessa poistuvat käytöstä maaliskuun loppuun mennessä. Opiskelija-, ryhmätyö- ja ainejärjestötilat siirtyvät päärakennuksen 1. kerroksen tiloihin. Jos olet hakenut Fennicumiin kulkukortin, se toimii automaattisesti jatkossa myös päärakennukseen. Päärakennuksen aukioloaikojen ulkopuolella käynti tiloihin on kampuksen kentän puoleisesta sivuovesta. Päärakennuksen tilat aukeavat maaliskuun aikana. Tiedotamme tästä vielä erikseen.

Opiskelutilat kampuksella

Hiljaista opiskelutilaa löydät runsaasti päärakennuksessa sijaitsevasta Aallon lukusalista. Aallon lukusaliin pääset päärakennuksen sivulta. Muualla kampuksella hiljaisia tiloja on kirjastorakennus Lähteessä (toisen ja kolmannen kerroksen hiljaiset lukusalit).

Ryhmätyötiloja löydät Lähteen pohjakerroksista, Ruusupuistosta (2. ja 3. kerros), päärakennuksesta (maaliskuusta alkaen) ja uutena myös Musiikkikampuksen 2. kerroksesta. Musiikkikampuksen ryhmätyötilat soveltuvat hyvän äänieristyksen ansiosta myös soitonharjoitteluun. Ryhmätyötilat ovat varattavissa Navissa.

Yliopiston aiemmin opiskelijoille tarjoama Opinkiven 24/7-tila on poistunut tilamuutosten vuoksi käytöstä. Kampukselta pyritään löytämään korvaava mahdollisuus 24/7-tilalle.

Uudistettu Navi helpottaa tilojen varaamista

Muistathan, että voit etsiä opiskelutiloja . Navista voit etsiä varaustilanteen lisäksi tiloja myös muilla ehdoilla, kuten tilatyypillä tai henkilökapasiteetilla.

Tilavarauskalenteriin pääsee Navi-karttasovelluksen kautta joko selaimella tai MyJYU-sovelluksessa. Varauksen tekeminen on mahdollista myös tilojen ovienpielissä olevien QR-koodien kautta. Opiskelijat voivat tehdä maksutta varauksia yliopiston vapaasti varattaviin opetus-, kokous- ja ryhmätyötiloihin rakennuksen aukioloaikojen mukaisesti.