Onnistuneen urheilusuorituksen perusta on havaintomotoriikka

Kehitä pelisilmääsi upouudella verkkokurssilla. Havaintomotoriikkaa avaava kurssi on osa avoimen yliopiston liikuntatieteiden tarjontaa.
Sami Kalaja
Julkaistu
25.9.2024

Katsot palloa edessäsi maassa. Kauempana edessäsi siintää maali. Tiedät mitä tehdä, otat askelet, tähtäät ja potkaiset.

Havainto, päätöksenteko, toiminta.

Nämä kolme vaihetta toistuvat aina, kun liikumme. Saamme aistiemme välityksellä informaatiota ympäristöstä, jota hyödynnämme liikkuessa ja urheillessa, sekä toki elämässä muutoinkin. Osaamista ja tietoa havaintomotoriikasta on mahdollista myös kehittää opiskellen.

Pelisilmä – havaintomotoriikka urheilussa ja liikunnassa (5 op), on uusi verkkokurssi JYU avoimen yliopiston liikuntatieteiden opintovalikoimassa.

Kurssi sopii erityisen hyvin esimerkiksi urheiluvalmentajille, liikunnanopettajille ja -ohjaajille, fysioterapeuteille ja urheilijoille. Havaintomotorinen tietotaito palvelee monen tasoisia liikkujia – ja esimerkiksi liikenteessä liikkujia, sillä havaintomotoriikan valmiudet tukevat myös hyvää liikennekäyttäytymistä.

Mikä on aistimisen ja havaitsemisen ero?

”Tämän kurssin jälkeen maailma ei näytä samalta.”

Näin lataa kurssin rakentanut liikuntatieteiden tohtori Sami Kalaja. Kalaja on kansainvälisesti arvostettu urheilun ja liikunnan asiantuntija, huippu-urheiluvalmentaja eri lajeissa niin maajoukkue- kuin seuratasolla, ja hän on esimerkiksi johtanut Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskusta KIHUa. 

Nyt Kalaja on myös opettaja JYU avoimessa.

”Havainnointi ja siihen liittyvä tutkittu tieto on hyödyllistä niin huippu-urheilijalle kuin tavalliselle liikkujalle, mutta yhtä lailla se auttaa ketä tahansa havainnoimaan ja liikkumaan paremmin myös vaikkapa liikenteessä.”

Kyse ei ole pelkästä näkemisestä:

”Aistiminen on erilaisten signaalien vastaanottamista aisteilla, kun taas havainnointi on prosessi, jossa näitä aistimuksia tulkitaan ja ymmärretään. Havaintomotoriikka tuo yhtälöön mukaan liikkeen. Kyseessä on siis kyky integroida havaintoja ympäristöstä ja reagoida niihin motorisesti eli liikkeiden avulla”, Kalaja sanoo.

”Havaintomotoriikkaa voi – ja kannattaa – harjoitella esimerkiksi spesifien lajitaitojen näkökulmasta, reaktioiden, koordinaation, visuaalisten harjoitteiden sekä päätöksenteon kannalta.”

Kurssin sisältökokonaisuudet ovat havaintomotoriset taidot, näkö-, kuulo-, tasapainoaisti urheilussa ja liikunnassa, ennakointi ja päätöksenteko, havainto- ja oppimisteoriat, havaintomotoriikan ja päätöksenteon harjoittelu käytännössä, sekä suoritusten havainnointi ja analysointi.

Kaikki opiskelumateriaalit löydät Moodlesta, ja voit itse aikatauluttaa opiskelun opinto-oikeusajan sisällä. Verkkokurssi suoritetaan itsenäisesti omaan aikatauluun joustavasti suoritettavilla verkkotenteillä ja soveltavalla oppimistehtävällä.

JYU avoimessa on tarjolla paljon erilaisia liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin opintoja, esimerkiksi kurssit urheiluvalmennuksen perusteista ja kehosta mitattavasta hyvinvointitiedosta sekä mm. liikuntapsykologian, lasten ja nuorten liikunnan, terveystieteiden sekä liikunnallisen kuntoutuksen opintoja.

Aiheeseen liittyvä sisältö