Onko digiavusta ikääntyneille aina hyötyä? – Yliauttaminen koetaan turhauttavana

Läheisten antama digituki ei automaattisesti johda onnistuneisiin oppimiskokemuksiin tai ikääntyneiden itsenäiseen teknologian käyttöön. Auttamisen tulisi tukea uusien asioiden opettelua.
Perheen ja ystävien antama digituki on tärkeää monille ikääntyneille. (Mostphotos)
Julkaistu
21.5.2024

DigiIN-hankkeen tuoreessa tutkimusjulkaisussa tarkasteltiin läheisten antaman digituen keskeisiä piirteitä. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten nämä piirteet vaikuttavat ikääntyneiden digitaitojen hankkimiseen ja itsenäiseen teknologian käyttöön.

– Läheisasiantuntijoiden eli perheen ja ystävien antamalla informaalilla digituella on merkittävä rooli ikääntyneiden henkilökohtaisissa oppimiskokemuksissa ja heidän kyvyssään käyttää digitaalisia palveluita ja laitteita itsenäisesti, väitöskirjatutkija Viivi Korpela Jyväskylän yliopistosta kertoo.

Haastattelututkimuksen mukaan esimerkiksi läheisten tarjoama empatia ja sosiaalinen tuki voivat edistää digitaitojen oppimista ja ikääntyneiden hyvinvointia. Läheisten antamaa digitukea kuvailtiin tutkimuksessa myös turvalliseksi ja luotettavaksi.

Informaalilla digituella on kuitenkin rajansa, ja kaikilla ei ole läheisiä, joilta apua voisi pyytää. 

– Tutkimuksessa havaittiin lisäksi informaalin digituen piirteitä, jotka voivat estää digitaalista osallisuutta. Esimerkiksi yliauttaminen koettiin monesti turhauttavaksi, Korpela huomauttaa. Yliauttaminen viittaa muun muassa tilanteisiin, jossa sovellusten lataaminen ja niiden päivittäminen hoidettiin pois alta mahdollisimman nopeasti. 

Tutkimuksen perusteella yliauttaminen voi johtaa siihen, että ongelmat ratkaistaan kokonaan ikääntyneiden puolesta. Vaikka ikääntyneet olisivat itse halunneet opetella ja harjoitella uusia digitaalisia askareita, heille ei tarjottu todellista mahdollisuutta siihen. 

Yhteiskunnan digitalisoituessa ja palveluiden siirtyessä verkkoon on tärkeä kehittää kattavampaa ja tehokkaampaa digitaalisen tuen politiikkaa samalla, kun jo olemassa olevien edullisten digitukihankkeiden löydettävyyttä parannetaan. Myös epävirallisten ja ei-muodollisten oppimisverkostojen rooli on tärkeä tunnustaa, sillä digitukipulan ratkaisemiseen tarvitaan meitä kaikkia.

Linkki tutkimusjulkaisuun:

Korpela, V., Pajula, L., & Hänninen, R. (2024). Investigating the multifaceted role of warm experts in enhancing and hindering older adults’ digital skills in Finland. International Journal of Lifelong Education, 1–14. 

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹: Viivi Korpela, viivi.e.korpela@jyu.fi

Aiheeseen liittyvä sisältö