Ohjaajan omalla hyvinvoinnilla on väliä

Tervetuloa ohjausalan opintoihin JYU avoimeen tänäkin keväänä! Mukaan pääsee esimerkiksi positiivista psykologiaa ja hyvinvointia ohjaustyön näkökulmasta käsittelevälle kurssille.
Jenni Pelkonen yliopistonopettaja
Julkaistu
23.3.2025

Hyvinvointiin liittyvät asiat ovat nykyisin paljon esillä, ja ne koskettavat myös ohjaustyötä tekeviä.

JYU avoimen verkkokurssi, Positiivisen psykologian keinoin hyvinvointia ohjaukseen (5 op), tuo ohjausalalla työskenteleville ja alasta kiinnostuneille osaamista hyvinvointiin liittyvien tekijöiden tunnistamiseen ja vahvistamiseen.

Positiivisen psykologian viisi osa-aluetta

”Ohjaustyötä tehdessä ohjaajan oma hyvinvointi on tärkeää. Se on sitä niin ohjaajan itsensä kuin myös ohjattavien kannalta”, toteaa yliopistonopettaja Jenni Pelkonen Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitokselta. Hän toimii kurssin opettajana ja on suunnitellut kurssin sisällöt.

Kurssilla syvennytään positiivisen psykologian PERMA-malliin ja siihen, miten sitä voi hyödyntää ohjaustyössä. Lyhenne PERMA viittaa englanninkielisiin sanoihin positiiviset tunteet, uppoutuminen, positiiviset ihmissuhteet, merkitys ja aikaansaaminen.

Kun harjoitteita oppii ensin tekemään itse, voi niitä jatkossa hyödyntää myös ohjattavien hyvinvoinnin tukena

”Kurssilla pääsee kokeilemaan positiiviseen psykologiaan pohjautuvia interventioita. Kun harjoitteita oppii ensin tekemään itse, voi niitä jatkossa hyödyntää myös ohjattavien hyvinvoinnin tukena”, Pelkonen kertoo.

Kurssi suoritetaan itsenäisesti verkkoalustalla osio osiolta edeten. Opiskelet videoluentojen, kirjallisen materiaalin ja erilaisten harjoitteiden avulla. Kurssilla kirjoitetaan oppimispäiväkirja ja essee.

Ohjausalan opiskelu avoimessa yliopistossa

Kurssi sopii ohjausalasta kiinnostuneille, ohjausalan koulutukseen hakeutuville sekä kaikille erilaisissa ohjaus- ja neuvontatehtävissä jo toimiville. Kurssi sisältää sekä perusteita että syventävää sisältöä ja näkökulmia. 

Voit suorittaa kurssin osana kokonaisuutta tai yksittäisenä kurssina kehittääksesi ammatillista osaamistasi.

Positiivisen psykologian keinoin hyvinvointia ohjaukseen on osa JYU avoimen ohjausalan opintoja. Kurssille mahtuu mukaan 50 opiskelijaa, ja se järjestetään myös ensi lukuvuonna. Tänä keväänä on tulossa ilmoittautumiset myös saman kokonaisuuden kursseille Urasuunnittelutaidot koulutuksessa ja työelämässä (1.4.2025 klo 8.00 alkaen) ja Valmentava ote ohjaustyössä (1.5.2025 klo 8.00 alkaen).