Luokanopettajaopiskelijat lukevat ekaluokkalaisille Aleksis Kiven päivänä 10.10.

Lukeminen ja lukutaito sen monine ulottuvuuksineen on aina ollut opettajankoulutuksen ydintä. Karttakepin kanssa tepasteleva aapiskukko on kansaopetuksen yksi tunnetuimmista symboleista. Vastaavanlaista hahmoa ei nykyajassa ole, mutta myös lukemisen tavat ja tavoitteet ovat muuttuneet. Se, että ymmärtää lukemansa, ei ole kadonnut lukutaidon keskiöstä, mutta nykyisessä massiivisessa tekstimaailmassa se on entistä haastavampaa paitsi erilaisten tekstilajien kuin niiden sisällön suhteen.
- Vahva lukutaito ei ole pelkästään yksilön oppimista vahvistava tekijä, vaan koko demokraattisen yhteiskunnan perusta. Se, että ymmärrämme muun muassa sen, milloin meihin yritetään vaikuttaa tai meille syötetään yksipuolista ja propagandistista viestiä, tekee meistä vahvempia ja muista riippumattomampia, kiteyttää Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen vanhempi yliopistonlehtori Matti Rautiainen.
Ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijat käyvät Aleksis Kiven päivänä pitämässä satutuokioita ensimmäisen luokan oppilaille lähes kahdessakymmenessä jyväskyläläisessä koulussa. Lukemisen lomassa opiskelijat keskustelevat sadusta lasten kanssa.
- Luokanopettajaopiskelijat ovat pohtineet opintojen alussa yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien, demokratian ja tasa-arvon teemoja. Näihin lukuhetkienkin tulisi jollain tavalla kiinnittyä, Rautiainen tarkentaa lukuhetkien luonnetta.
Lukutuokiot toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen ja Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa. Lukutuokiot ovat osa opettajankoulutuksen 160-vuotista taivalta juhlivan Jyväskylän yliopiston juhlavuoden ohjelmaa.