Lappeenrannan lukiolaistet seuloivat multanäytteistä ravinteikkaimman – ja voittivat tutkimuksellaan Kiihdytin hiukkasen -fysiikkakilpailun

Kilpailussa lukiolaisryhmät pääsivät käyttämään tutorien avustamana Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorion tutkimuslaitteita aivan oikeiden tutkijoiden tapaan. Loppukilpailuun valitut viisi ryhmää kävivät tammikuussa tutustumassa laboratorioon, minkä jälkeen ryhmät valitsivat itselleen tutkimusaiheen ja tekivät tutkimusaikahakemuksen – samalla tavalla, kuin ammattitutkijat sen tekevät.
Maaliskuussa ryhmät tulivat kahden päivän ajaksi laboratorioon tekemään tutkimuksiaan. Heti tämän jälkeen alkanut koronaepidemia ja siihen liittyneet toiminnan rajoitteet hidastivat loppuraporttien tekemistä, mutta neljä viidestä ryhmästä sai raportin valmiiksi.
Mikä on parasta multaa?
Mukana kilpailussa olivat ryhmät Helsingin Kielilukiosta, Jyväskylän Lyseon lukiosta, Karhulan lukiosta, Kimpisen lukiosta Lappeenrannasta ja Sammon keskuslukiosta Tampereelta.
Jury kiinnitti huomiota etenkin ryhmien osoittamaan innostukseen, tieteelliseen ajatteluun ja oma-aloitteisuuteen. Tärkeää oli myös, miten hyvin tutkimushakemus ja loppuraportti olivat laaditut. Jury päätyi yksimielisesti valitsemaan voittajaksi Kimpinen kiihdyttää -ryhmän Kimpisen lukiosta Lappeenrannasta.
Ryhmään kuuluivat Roosa Örså, Annukka Raukko, Roosa Partanen ja Jannika Hirvikallio. Mukana oli myös opettaja Eveliina Tuosa.
Fysiikasta ja luonnontieteistä yleisesti hyvin innostunut ryhmä toi laboratorioon erilaisia multanäytteitä, ja halusi selvittää niiden laadun. Innostunut ryhmä oli kauhaissut multaa tutkittavaksi jopa nurmikentän laidalta Sveitsistä Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERNin alueelta Genevestä, missä osa ryhmäläisistä pääsi vierailemaan ennen kisaa.
Multatuotteita tutkittiin kiihdytinlaboratorion Pelletron-lineaarikiihdyttimellä. Tutkimuksessa selvisi, että perinteinen takapihan kompostimulta voittaa kaupasta löytyvät kilpailijat selvästi - ainakin merkittävien alkuaineiden monipuolisuudessa että pitoisuuksien suhteen.
"Pelletron-kiihdyttimellä tehdään pääasiassa soveltavaa perustutkimusta, mutta myös tuotekehitystä yrityksille sekä tilaustöitä, kuten esimerkiksi ohutkalvojen alkuaineiden syvyysprofilointia ja taide-esineiden alkuperän arviointia", kertoo ryhmän tutorina toiminut fysiikan dosentti Mikko Laitinen.
"Tämänkaltaista maa-aineksen tutkimusta ei kuitenkaan ole tehty aikaisemmin, joten tämä oli myös meille kiinnostavaa. Nyt myös kukkamultaa myyvät yhtiöt voivat ottaa meihin yhteyttä ja tilata tuotteidensa koostumuksien määrityksiä, sillä tiedämme nyt kuinka ne tehdään – kiitos Kimpisen lukion ryhmän ja Kiihdytin hiukkasen -kilpailun", Laitinen sanoo hymyillen.
Lappeenrantalaiset saivat myös julkaistua työstään artikkelin -lehdessä, mitä jury kovasti arvosti.
Kunniamaininnan sai innostunut ja iloinen Helsingin Kielilukion ryhmä, tutki alkuaineiden isotooppeja ja niiden puoliintumisaikoja IGISOL-massaerotinlaitteistolla.
Kilpailu saa jatkoa
Kilpailun koordinaattorina toiminut yliopistotutkija Janne Pakarinen kiittää kaikkia mukana olleita ryhmiä ja toteaa, että kilpailusta suunnitellaan jo uutta versiota parin vuoden päästä toteutettavaksi.
"Tämä oli erittäin kiinnostava ja miellyttävä kokemus myös laboratorion tutkijoille ja muulle henkilökunnalle. On piristävää saada tänne idearikkaita nuoria tekemään tutkimusta hieman rennommalla otteella. Harmillisesti koronavirusrajoitteiden vuoksi suunniteltua palkintojenjakotilaisuutta ei voida järjestää. Voittoa juhlitaan kuitenkin turvallisesti virtuaalisesti, sanoo Janne Pakarinen.
Kiihdytin hiukkasen -kilpailun tukijoina olivat Tieteen tiedotus ry, Opetushallitus ja Jyväskylän yliopisto.
Linkki kisasivuille Jyväskylän yliopistoon:
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Janne Pakarinen, janne.pakarinen@jyu.fi, puh. 040 805 4900
Viestinnän asiantuntija Tanja Heikkinen, tanja.s.heikkinen@jyu.fi, +358 50 581 8351
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
/science/fi
jyscience jyuscience jyscience