Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen LHC-kokeille kolmen miljoonan dollarin palkinto - Jyväskylän yliopiston fysiikan laitos mukana kokeissa

Palkinnon perusteiksi esitettiin Higgsin hiukkasen ominaisuuksien onnistuneet tarkkuusmittaukset, jotka varmentavat sen roolin alkeishiukkasten massan synnyssä; uusien vahvasti vuorovaikuttavien hiukkasten löytäminen; harvinaisten prosessien sekä materian ja antimaterian välisen epäsymmetrian tutkimus; luonnon tutkiminen pienimmässä tähän mennessä saavutetussa mittakaavassa sekä aineen ominaisuudet ääriolosuhteissa.
Palkinnolla tuetaan tulevaisuuden tieteilijöitä
Palkinto jakautuu LHC-kokeiden kesken siten, että kaikkein suurimmat kokeet – ATLAS ja CMS – saivat miljoona dollaria sekä ALICE ja LHCb -kokeet 0.5 miljoonaa dollaria.
- Yhteisellä päätöksellä palkinto luovutetaan kokonaisuudessaan CERNin hallintaan. Varoja käytetään apurahoihin, joiden turvin kokeisiin osallistuvien yliopistojen ja tutkimuslaitosten lahjakkaat nuoret tutkijat voivat viettää kahden vuoden mittaisen jakson CERNissä, iloitsee yliopistonlehtori Sami Räsänen Jyväskylän yliopistolta.
Kvarkkigluoniplasman ominaisuuksien tutkimista
Jyväskylän yliopiston fysiikan laitos on vahvasti mukana ALICE kokeessa. Fysiikan laitoksen tutkimus on erikoistunut relativististen raskasionitörmäysten tutkimukseen. Näissä törmäyksissä tuotettu ydinaine kuumenee yli 2000 miljardiin asteeseen, jolloin se ”sulaa” kvarkki-gluoniplasmaksi kutsuttuun aineen viidenteen olomuotoon. Aineen tutumpia olomuotoja ovat kiinteä, neste, kaasu ja (sähkömagneettinen) plasma.
- Varhainen, alle kymmenen mikrosekunnin ikäinen maailmankaikkeus oli vastaavissa ääriolosuhteissa. Tällöin maailmankaikkeudessa ei ollut ytimen perushiukkasia, protoneja ja neutroneja, vaan kaikki vahvasti vuorovaikuttava aine oli kvarkki-gluoniplasmaa, selventää Räsänen.
Fysiikan laitoksella toimii Suomen Akatemian Kvarkkiaineen tutkimuksen huippututkimusyksikkö, joka sisältää kolme teoriaryhmää ja kaksi ALICE:ssa työskentelevää kokeellista tutkimusryhmää.
- Kvarkki-gluoniplasman ominaisuuksien tutkimus on huippututkimusyksikön keskiössä. Tavoitteenamme on ymmärtää, kuinka kvarkkien ja gluonien ominaisuudet muuttuvat havaittaviksi suurienergisissä hiukkastörmäyskokeissa. Tätä palkintoa oli jakamassa useita kokeellisten ryhmien jäseniä sekä alumneja, kertoo Räsänen.