Kielet, kriisit ja turvallisuus – paneeli suomalaisen kielikoulutuksen tulevaisuudesta 6.5.2024

Ajankohtaiset kansainväliset kriisit, Venäjän hyökkäyssota, konflikti Israelissa ja energiakriisi ovat nostaneet kieli- ja kulttuuriosaamisen tärkeyden uudella tavalla esille. Kielellisestä huoltovarmuudesta huolehtiminen on keskeinen osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta.
Suomi on EU:n ja Naton jäsenmaa, ja menestyksekäs toiminta kansainvälisissä yhteisöissä, verkostoissa ja projekteissa edellyttää laadukasta ja monipuolista kielitaitoa ja kulttuurien tuntemusta.
Suomen edun kannalta on olennaista, että koulutusjärjestelmämme pystyisi tuottamaan riittävän määrän asiantuntijoita, joilla on vahva kieli- ja kulttuuriosaaminen. Nyt kehitys menee päinvastaiseen suuntaan. Muiden vieraiden kielten kuin englannin opiskelu on vähentynyt radikaalisti peruskoulussa ja lukiossa viimeisen 20–30 vuoden aikana. Kehityssuunta näkyy kielten opiskelun vähenemisenä myös yliopistotasolla.
Kielivarannon rapautuminen uhkaa kaventaa myös mediaympäristön moniäänisyyttä, jos media-ammattilaiset eivät pysty hyödyntämään eri kielialueiden uutistarjontaa.
Osana Kielitieteen päivien juhlavuoden ohjelmaa maanantaina 6.5.2024 Jyväskylän yliopiston Lähde-rakennuksessa järjestetään suurelle yleisölle suunnattu paneelikeskustelu. Siinä pureudutaan kielitaidon ja kulttuuriosaamisen merkitykseen nykyisessä maailmantilanteessa ja pohditaan, mitä kielitaito tarkoittaa yhteiskunnan turvallisuuden ja kansainvälisissä verkostoissa menestymisen kannalta.
Aiheesta keskustelemaan on kutsuttu eri alojen asiantuntijoita: komentaja Pekka Snellman Uudenmaan prikaatista, tutkija Minna Ålander Ulkopoliittisesta instituutista, FM Outi Vilkuna Suomen kieltenopettajien liitosta ja professori emerita Hannele Dufva Jyväskylän yliopistosta. Yleisöä tervehtii etänä v. 2024 Vuoden toimittaja -palkinnon saaja, Jyväskylän yliopiston alumni, FM erikoistoimittaja Arja Paananen, joka kertoo kieli- ja kulttuuriosaamisen merkityksestä mediassa.
Tapahtuma on osa Kielitieteen päivien juhlavuoden ohjelmaa, ja sitä voi seurata verkkolähetyksenä.
Tietoa kielitieteen päivien ohjelmasta: /fi/tapahtumat/kielitieteen-paivat-2024-sprakvetenskapsdagarna-2024
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:&²Ô²ú²õ±è;
Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani Mika Lähteenmäki, +358408053206, mika.k.lahteenmaki@jyu.fi