Keski-Suomen biopankin ja Jyväskylän yliopiston tutkimusjohtaja Tiina Jokela ehkäisee syöpää tutkimalla elintapoja
Jyväskylän yliopiston tutkimusjohtaja Tiina Jokelan tehtävät jakautuvat Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen biopankin kesken. Hän aloitti tehtävässään 1.5.2024. Jokelan työtehtäviin kuuluu biopankkitoiminnan kehittäminen, solu- ja molekyylipatologian opetus Jyväskylän yliopistolla sekä syöpäbiomarkkereihin liittyvän tutkimuksen johtaminen ja tekeminen.
Elämäntavat auttavat meitä pysymään terveinä
Tiina Jokelan tutkimus on keskittynyt Lynchin syndroomaan. Lynch syndroomaa aiheuttavat DNA:n korjausgeenien virheelliset muodot, joita kantavilla henkilöillä on kohonnut riski sairastua syöpään jopa ennen keski-ikää. Lisäksi monet syndrooman kantajat ehtivät elämänsä aikana käydä läpi useita syöpiä. Jokela tutkii Lynch kohortissa liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvien elämäntapojen yhteyksiä syöpäriskiin ja veren merkkiaineisiin eli syöpäbiomarkkereihin.
- Tutkimukseni pyrkii siis selvittämään solu- ja molekyylitasolla, kuinka elämäntavat esimerkiksi ruokavalio ja liikunta säätelevät riskiä sairastua syöpään. Terveellinen ruokavalio ja runsas fyysinen aktiivisuus merkittävästi alentavat syöpäriskiä, mutta tällä hetkellä emme tunne tarpeeksi hyvin niitä molekyyli- ja solutason mekanismeja, jotka aikaansaavat suojan syöpää vastaan, selventää tutkimusjohtaja Tiina Jokela Jyväskylän yliopistosta.
Kun ymmärretään, miten elimistö voi torjua syöpää, voidaan tulevaisuudessa vahvistaa elimistön omaa suojaa. Tietoa voidaan mahdollisesti yleistää ja täten torjua myös muita syöpiä. Samalla on mahdollisuus tunnistaa lääkkeettömiä keinoja syövän torjumiseen.
- Terveyden edistämisen keskiössä on ennaltaehkäisy. Tutkimukseni siis pyrkii kehittämään uusia menetelmiä, joilla voimme ennaltaehkäistä syöpää ja tunnistaa ne mahdollisimman varhain, kertoo Jokela.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âötä biopankin ja kokemusasiantuntijoiden kanssa
Jokelan tutkimuksessa etsitään Lynchin syndroomaa kantavien henkilöiden verinäytteistä RNA-molekyylejä, aineenvaihduntatuotteita ja immuunisoluja, jotka voivat kertoa syövän kehittymisen riskeistä ja sairastumisen todennäköisyydestä. Näitä tutkimustuloksia voidaan myöhemmin laajemmin validoida biopankkinäytteillä. Tutkimukseen osallistuu myös kokemusasiantuntijat, jolla on omakohtainen kokemus elämästä Lynch syndrooman kanssa.
- Kokemusasiantuntijan kanssa tehtävä yhteistyö syventää ymmärrystä Lynch syndroomasta ja lisää tutkimuksen hyödynnettävyyttä. Tällaisen yhteistyön avulla pystymme paremmin tunnistamaan korkean syöpäriskin vaikutukset kokonaisvaltaisemmin elämässä sekä kehittämään tutkimusta ja tutkimusviestintää, joka tavoittaa kohderyhmän entistä tehokkaammin, selventää Jokela.
Biopankki kaikkien käytettävissä
Keski-Suomen biopankin tutkimusjohtajana Jokela haluaa kehittää erityisesti yhteistyötä Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Jyväskylän yliopiston välillä. Tärkeää on myös tehdä biopankkitoimintaa näkyvämmäksi, jotta tutkijat voivat hyödyntää biopankki aineistoja laajemmin ja monipuolisemmin.
- Biopankkia hyödyntämällä tutkijat saavat käyttöönsä valtavat tutkimusaineistot, joiden kerääminen muulla tavoin kestäisi useita vuosia. Uudelle hyvälle tutkimusidealle, voi näytteet olla jo olemassa, mikä nopeuttaa hyvinkin paljon tutkimuksen tekemistä ja etenemistä, kertoo Jokela.
JYU:ssa monitieteellistä tutkimusta
Jokela tekee tutkimusyhteistyötä Jyväskylän yliopistossa usean tiedekunnan kanssa. Lisäksi hän toimii monitieteisen Hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisön (JYU.Well) jäsenenä kuuluen esimerkiksi JYU.Well:n johtoryhmään. Tutkimusta tehdään mm. liikuntatieteellisen, informaatioteknologian ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tutkijoiden kanssa. Hän arvostaa erityisesti Jyväskylän yliopiston monitieteisyyttä.
- Verkostoituminen on ollut todella helppoa Jyväskylän yliopistossa, mutta lisääkin yhteistyötä voisimme tehdä. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö auttaa luomaan Jyväskylään uudenlaista monitieteellistä hyvinvoinnin edistämisen tutkimusta, innovaatioita ja tuotekehitystä, kertoo Jokela.
Kaikkien käytettävissä
Vaikka tutkimusjohtajan tehtävä sijoittuu bio- ja ympäristötieteiden laitokselle, on Jokela koko tiedekunnan ja yliopiston käytettävissä.
- Autan mielelläni jokaista, joka on kiinnostunut biopankkitoiminnasta ja voimme yhdessä ideoida, kuinka biopankkiaineistoja voisi hyödyntää tutkimuksen tekemisessä. Myös biopankkitiimimme tulee mielellään kertomaan biopankkitoiminnasta laitoksille tai tutkimusryhmille, kannustaa Jokela.