Kaksi professoria Jyväskylän yliopistosta supertutkijoiden maailmanlistalle

Clarivaten Highly Cited Researchers -listalle pääsevät ne tutkijat, joiden tutkimusjulkaisuja kuuluu kyseisen tutkimusalan eniten viittauksia keränneen yhden prosentin joukkoon. Viittausten määrä perustuu Web of Science -aineistoihin viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Lista julkaistaan kerran vuodessa. Kuznetsov ja Hagger ovat listauksessa mukana monitieteisessä kategoriassa.
Professori Martin Hagger on työskennellyt Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa vuodesta 2015 lähtien. Tällä hetkellä hän työskentelee professorina myös Kalifornian yliopistossa sekä vierailevana professorina Griffithin yliopistossa Australiassa. Hän on yksi BC-Well-profilointialueen (The behaviour change, health, and well-being across the lifespan) johtajista ja tutkimuksessaan soveltaa sosiaalipsykologista teoriaa terveyskäyttäytymisen ennustamiseen, ymmärtämiseen ja muuttamiseen. Hagger kirjoittanut urallaan yli 400 julkaisua.
Jyväskylän yliopistossa väitellyt Nikolay Kuznetsov on toiminut vuodesta 2016 alkaen osa-aikaisena professorina informaatioteknologian tiedekunnassa. Lisäksi Kuznetsov toimii professorina Pietarin valtionyliopistossa. Kuznetsovin innovatiivinen matematiikan ja tietotekniikan yhdistäminen vaikeiden laskennallisten tieteiden ongelmien ratkaisemisessa on johtanut useisiin tieteellisiin läpimurtoihin. Tällä hetkellä Kuznetsov keskittyy etenkin dynaamisten systeemien ja soveltavan matematiikan tutkimukseen. Nikolay Kuznetsov on kirjoittanut ja ollut mukana yli 250 artikkelin ja monografian kirjoittamisessa. Hänet kutsuttiin vuonna 2020 Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi.
Yhteensä suomalaisia tutkijoita on listalla 31. Kaikkiaan supertutkijoiden listalle nousi 6 602 tutkijaa yli 70 maasta. Tieteellisten viittausten maailmanlista kuvaa tutkijan työn merkitystä alan tiedeyhteisössä.