Jyväskylän yliopistoon lähes 600 000 euron rahoitus oikeudenmukaisen vihreän siirtymän tutkimukseen EU:ssa

Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen DeCrises-hanke on saanut lähes 600 000 euron EU-rahoituksen. Hankkeessa tutkitaan kaksoissiirtymän ohjauksen haasteita EU:ssa. Kaksoissiirtymällä tarkoitetaan digitaalista ja ekologista muutosta, jossa teknologisia keinoja hyödynnetään edistämään ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Hanketta koordinoi yliopistonlehtori Farid Karimi.
Farid Karimi
DeCrises-hanketta koordinoi yliopistonlehtori Farid Karimi.
Julkaistu
1.8.2024

Farid Karimin koordinoiman DeCrises-hankkeen tavoitteena on osoittaa Euroopan Unionin sisällä nykyisen kaksoissiirtymää ohjaavan hallintokehityksen puutteet ja ehdottaa tilalle ratkaisuja, jotka tasoittavat tietä oikeudenmukaiselle siirtymälle.

Hanke on saanut EU:lta yhteensä 2 667 916,25 euron rahoituksen. Jyväskylän yliopiston osuus on 599 628,75 euroa. Rahoitus on myönnetty kolmeksi vuodeksi.

Kaksoissiirtymällä tarkoitetaan yhtä aikaa tapahtuvaa digitaalista muutosta ja vihreää siirtymää, jossa teknologisia keinoja käytetään ympäristöystävällisten ratkaisujen edistämiseen. Kaksoissiirtymä on osa Euroopan Unionin strategiaa, jossa unioni on sitoutunut tavoittamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2050 mennessä.

Karimin mukaan viimeaikaiset globaalit kriisit, kuten koronapandemia ja geopoliittiset jännitteet ovat monimutkaistaneet tätä kehitystä.

– Esimerkiksi koronapandemia johti kansallisten prioriteettien muutoksiin ja suosi tilapäisesti saastuttavampia energialähteitä, kuten kivihiiltä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan lisäsi taas lisäsi keskittymistä kotimaisiin energialähteisiin, jälleen erityisesti kivihiileen, Karimi kuvailee.

Siirtymän oikeudenmukaisuutta uhkaavat Karimin mukaan muun muassa tulevaisuuden epävarmuudet, syrjäytymisen riskit, eriarvoistuminen, syrjintä ja ympäristöystävällisten ratkaisujen taloudellinen saavutettavuus.

– Haluamme, että hankkeen myötä digitalisaation ja ilmastotoimien hyödyt saavuttavat paremmin kaikki yhteiskunnan tasot. DeCrises-hankkeen tavoitteet ovat linjassa EU-maiden tarpeen kanssa kehittää kestäviä, osallistavia ja resilienssejä yhteiskuntia, Karimi toteaa.

Hanke on Jyväskylän yliopiston johtama ja siihen kuuluu kaikkiaan yhdeksän eurooppalaista kumppania. Hanke itsessään keskittyy neljään EU- ja Euroopan talousalueen sisällä tehtävään tapaustutkimukseen Suomessa, Norjassa, Latviassa ja Puolassa. Hankkeessa tehdään lisäksi läheistä yhteistyötä eri maiden hallintovirastojen ja viranomaisten kanssa.