Jyväskylän yliopiston tilinpäätös 2024: Tutkimuksessa ja koulutuksessa menestystä, taloudessa käänne parempaan

Vuonna 2024 toimintansa aloitti kolme Suomen Akatemian rahoittamaa lippulaivahanketta. Yliopisto johtaa näistä Koulutuksen tulevaisuus eli EDUCA-lippulaivaa, joka on alansa suurin hanke Euroopassa.
Tutkintojen kokonaismäärä kasvoi edellisestä vuodesta ja tutkintoja valmistui yhteensä 3 321. Sekä ylempien että alempien korkeakoulututkintojen lukumäärät kasvoivat jo toista vuotta peräkkäin. Myös tavoiteajassa valmistuneiden osuus parani usealla koulutusalalla.
Toiminnan taloudellisen tuloksen tasapainottamisessa onnistuttiin
Jyväskylän yliopiston hallitus hyväksyi vuoden 2024 konsernin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen 28.3.2025. Tilinpäätös ja toimintakertomus ovat yliopistokollegion vahvistettavana kollegion kokouksessa 23.4.2025.
Yliopiston liikevaihto tilikaudella oli 245 miljoonaa euroa ja liiketulos toiminnan tuottojen ja kulujen jälkeen tappiollinen 2,6 M€. Tämä toiminnan taloudellinen tulos parani edellisestä tilinpäätöksestä kahdeksalla miljoonalla eurolla. Koko yliopistossa laadittua talouden tasapainottamisen suunnitelmaa on toteutettu vastuullisesti. Toiminnan taloudellinen tulos on parantunut hallitsemalla kulutason kehitystä. Kokonaistulos nousi kuitenkin sijoitustoiminnan kokonaistulos huomioiden voitolliseksi 6,3 M€, mikä on merkittävä parannus edelliseen tilikauteen. Vuonna 2023 kokonaistulos oli tappiollinen 8,5 M€.
Yliopiston saama valtionrahoitus nousi 8 miljoonaa euroa ja myös täydentävä rahoitus jatkoi nousua kasvaen 4 M€ edellisestä vuodesta. Täydentävän rahoituksen osuus liikevaihdosta on pysynyt viime vuodet 35 prosentissa. Kilpailtu tutkimusrahoitus kasvoi 45 miljoonaan euroon. Suurimpia hankerahoittajia ovat edelleen Suomen Akatemia, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Euroopan komissio yhdessä muun EU-rahoituksen kanssa. OKM:n rahoitusmalliin sisältyvän kilpaillun tutkimusrahoituksen osuus on yli puolet (53 %) täydentävän rahoituksen kokonaisuudesta.
Toiminnan kustannusten 2 prosentin nousu oli hyvin maltillinen. Yliopiston kustannusten hallintaa painottava viestintä ja toiminta osoittautui toimivaksi. Yliopiston henkilöstökustannukset kasvoivat 2,6 M€ (2 %) edelliseen vuoteen nähden. Yliopiston kaikista kustannuksista henkilöstökulut olivat 68,4 %. Vuokrat muodostavat 13 % kokonaiskuluista, joten muita kuin henkilöstö- tai tilavuokrien kustannuksia on vain alle viidennes kustannuksista.
Tavoitteena vahva, vaikuttava ja vetovoimainen yliopisto
Vuoden 2024 aikana yliopisto uudisti strategiansa Osaava ja hyvinvoiva ihminen. Yliopiston hallitus hyväksyi helmikuun kokouksessaan yliopiston pitkän aikavälin tavoitetilan ja strategian kehittämisohjelmarakenteen: Vahva tiedeyliopisto, Yhteiskunnallisesti vaikuttava yliopisto sekä Kansainvälisesti vetovoimainen yliopisto.
Läpäiseviksi tavoitteiksi vahvistettiin kestävä talous, osaava ja hyvinvoiva yliopistoyhteisö, mahdollistava digitalisaatio sekä kampus, tilat ja infrastruktuurit.
"Saimme koko yliopistoyhteisön sitoutumisen myötä käännettyä taloutemme viime vuonna parempaan suuntaan. Jatkamme talouden hallittua sopeuttamista myös kuluvan vuoden aikana, suunnitelmamme mukaisesti. Vahvistuneen talouden turvin pystymme paremmin tekemään perustyötämme ja rakennamme strategiamme mukaisesti yhteiskunnan tulevaisuutta korkealaatuisella tutkimuksella ja kouluttamalla osaajia", rehtori Jari Ojala iloitsee.