Jyväskylän yliopisto säilytti asemansa avoimen tieteen korkeimmalla tasolla
Avoimen tieteen ja tutkimuksen seurannassa tarkkaillaan, kuinka avoimesti tiedettä ja tutkimusta Suomessa tehdään. Avoin tiede tarkoittaa esimerkiksi, että tutkimuksen tulokset ja aineistot ovat kaikkien saatavilla. Lisäksi tarkastellaan, miten tätä avointa saatavuutta tutkimusorganisaatioissa edistetään esimerkiksi tutkijoille suunnatuilla ohjeilla ja palveluilla.
Vuoden 2024 seurannan tulokset julkaistiin lokakuun lopussa -portaalissa, jossa käyttäjä voi tarkastella dataa eri organisaatioiden tai koko suomalaisen avoimen tieteen ja tutkimuksen osa-alueiden tasolla.
on opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tarjoama palvelu, joka kokoaa ja jakaa tietoa Suomessa tehtävästä tutkimuksesta. Tiedot koostuvat mm. suomalaisten yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten OKM:n tiedonkeruissa toimittamista tiedoista.
Sivustolla voit esimerkiksi tarkastella
- julkaisujen avoimuutta eli kuinka paljon tutkimusjulkaisuja on vapaasti (ilman lehden tilausta) ja maksutta luettavissa,
- toimintatapojen kehittymistä eli esimerkiksi, kuinka hyvin organisaatiot tukevat tutkijoitaan avoimen tieteen toimintatapojen omaksumisessa sekä
- kustannuksia, kuten julkaisumaksuja.
Avoimen tieteen ja tutkimuksen seurantaa varten tietoa kerätään myös tutkimusorganisaatioille suunnatun kyselyn avulla. Jyväskylän yliopiston osalta vuoden 2024 seurannan kyselyyn tiedon toimittivat Avoimen tiedon keskuksen julkaisemisen ja tutkimuksen tuen asiantuntijat.
Avoin oppiminen ja toimintakulttuuri kehittynyt Jyväskylän yliopistossa
Edellisessä seurannassa vuonna 2022 suomalaiset yliopistot saavuttivat erinomaisen asteen esimerkiksi aineistojensa avoimuudessa, mutta avoin oppiminen jäi vielä monen osalta tyydyttävälle asteelle. Eniten kehitettävää yliopistoilla oli myös vastuullisen tutkijan arvioinnin alueilla.
(Avoin tiede ja tutkimus -välilehdellä).
Kuvio osoittaa, että Jyväskylän yliopisto on vahvistanut toimintakulttuurin ja avoimen oppimisen suoriutumistaan merkittävästi. Seurannan kyselyvastauksista on nähtävissä tälle selitys: edellisen seurantakyselyn jälkeen Jyväskylän yliopistossa on tehty avointen oppimateriaalien linjaus ja edistetty toimintakulttuurin avoimuuteen oleellisesti liittyvää tutkijan ja tutkimuksen vastuullista arviointia. Avoimen oppimisen asiaa on myös viety ahkerasti eteenpäin opetuksesta vastaaville tahoille, ja heille onkin tarjolla kattavasti niin kirjallista kuin henkilökohtaista ohjausta avoimeen oppimiseen liittyen.
Vaikka Jyväskylän yliopistossa avoin tiede ja sitä tukevat palvelut ovat jo korkealla tasolla, löytyy parannettavaa vielä erityisesti infrastruktuurien avoimuuden osalta.
Seuraavan kerran suomalaisen avoimen tieteen ja tutkimuksen seuranta toteutetaan vuonna 2026.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:&²Ô²ú²õ±è;