Jyväskyläläiselle PrecisionPhagelle 1,2 miljoonan euron rahoitus Business Finlandilta

Business Finlandin myöntämän rahoituksen tavoitteena on edistää tutkimustulosten hyödyntämistä startup-yritysten liiketoiminnassa sekä erityisesti ohjata ja nopeuttaa deep tech -startupien markkinoille pääsyä ja kansainvälisen liiketoiminnan käynnistämistä. Vuoden 2024 DTA -rahoituskokonaisuus koostuu kolmesta 400 000 euron jaksosta, joista kaksi ensimmäistä on avustusta ja kolmas lainaa.Yksittäisen jakson arvioidaan kestävän 12−18 kuukautta ja rahoitus jaetaan kolmessa vaiheessa yritystoiminnan kehittymisen myötä. Business Finlandin rahoitusosuus kattaa 75 % kokonaiskustannusarviosta.
− Yrityksemme on yliopistolähtöinen ja perustajamme ovat työskennelleet faagitutkimuksen parissa jo yli 15 vuotta Jyväskylän yliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Business Finlandin tuella pääsemme nyt edistämään faagitutkimuksen ja -teknologioiden hyödyntämistä yhä laajemmassa skaalassa. Faagiteknologioiden käyttökohteita ovat mm. vaikeasti hoidettavat bakteeri-infektiot, sanoo Matti Jalasvuori, PrecisionPhagen toimitusjohtaja ja Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen lehtori ja ´Ú²¹²¹²µ¾±³Ù³Ü³Ù°ì¾±³¾³Ü²õ°ù²â³ó³¾Ã¤²Ô ±¹±ð³ÙäÂáä.
Maailman terveysjärjestö WHO pitää ³¾¾±°ì°ù´Ç²ú¾±±ôää°ì±ð°ù±ð²õ¾±²õ³Ù±ð²Ô²õ²õ¾±²¹ yhtenä suurista globaaleista terveysuhkista. Bakteriofaagit eli faagit ovat bakteerien omia viruksia. Faagit tuhoavat infektion aiheuttaneen bakteerin, mutta eivät vaikuta elimistölle hyödyllisiin mikrobeihin.
Faagihoitoa ei ole vielä tähän mennessä ole hyväksytty ensisijaiseksi hoitomuodoksi Suomen lääkelainsäädännössä, mutta tätä edistetään parhaillaan EU -tasolla. Maailman lääkäriliiton lääketieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet yhtenäistävässä Helsingin julistuksessa todetaan jo nyt, että lääkäri voi potilaan suostumuksella käyttää hoidossa muita hoitokeinoja, mikäli ne antavat toivoa paranemiseen ja normaalit hoitokeinot on todettu tehottomiksi. PrecisionPhagen faageja on käytetty Suomessa esimerkiksi Pseudomonas-bakteerin aiheuttaman toistuvan sepsiksen eli verenmyrkytyksen hoidossa.
Euroopan maista esimerkiksi Belgiassa ja Portugalissa on viety viime aikoina faagihoitojen käyttöönottoa tehokkaasti eteenpäin. Muun muassa näillä alueilla kansallisen tason säätely mahdollistaa vapaamman faagien hyödyntämisen bakteeri-infektioiden hoidossa. Belgialaisten johtama konsortio on julkaissut tutkimustulokset 100 faagihoitotapauksesta.
Faagihoitokenttä kehittyy valtavaa vauhtia ja tulevaisuudennäkymät faagitutkimuksen ja -teknologioiden hyödyntämiseen eri käyttökohteissa ovat hyvät. EU-tason yhtenäisen faagihoitoa säätelevän säännöstön luominen tulee helpottamaan faagihoidon käyttöönottoa myös Suomessa.