Jatkuva paine oppia uutta rapauttaa media-alan työntekijöiden hyvinvointia

Suomalaiset media-alan työntekijät kokevat jatkuvaa painetta päivittää omaa osaamistaan, selviää Minna Koivulan väitöstutkimuksesta. Koivula tutki suomalaisten toimittajien kokemia osaamispaineita toimitustyön luovuutta, innovaatioita ja oppimista käsittelevässä journalistiikan väitöskirjatutkimuksessaan Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.
Media-alan työntekijöiden kokema paine opetella jatkuvasti uusia taitoja kumpusi erityisesti digitalisaatiosta. Oppimisvaatimusten taustalla nähtiin myös toimitusten pienentyvät resurssit.
– Tutkittavat puhuivat siitä, miten koko ajan tulisi olla ottamassa haltuun uusia alustoja, työkaluja ja sovelluksia, Koivula luettelee. – Moni koki oppimisvaatimukset stressaavina, koska viime vuosina mediataloissa toimittajien määrä on vähentynyt, mutta työn määrä ei.
Vaatimusten paine voi olla kohtalokas alan tulevaisuudelle
Koivula kuvaakin väitöskirjassaan media-alan työntekijöiden kokemusta työn intensifikaatiosta: Journalistit kokivat, että he joutuivat omistamaan yhä enemmän aikaa ja resursseja työlleen.
– Työn liian suuri rooli yksilön elämässä taas on kytköksissä työtyytyväisyyden laskuun ja esimerkiksi uupumukseen, Koivula sanoo.
Väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että kasvavien osaamisvaatimusten ja pienenevien resurssien yhdistelmä voi olla kohtalokas media-alan tulevaisuudelle. Arjen uutistyön paineessa oppimiselle ei välttämättä ole tarpeeksi aikaa, mikä voi johtaa sekä toimittajien taitojen että hyvinvoinnin rapautumiseen.
Luovuus ja oppiminen voivat lisätä hyvinvointia media-alalla
Koivulan luovuutta, innovaatioita ja oppimista digitalisoituneessa toimitustyössä käsittelevä väitöstutkimus tarjoaa journalisteille ja mediataloille myös ratkaisuja.
– Luovuuden ja oppimisen kokemukset työssä on aiemmassa tutkimuksessa yhdistetty parantuneeseen hyvinvointiin, Koivula kertoo. – Mediatalojen pitäisikin panostaa työntekijöidensä kouluttautumismahdollisuuksiin, ja koulutuksissa opittuja taitoja tulisi arkityössä käyttää paljon aiempaa enemmän.
Koivulan väitöstutkimus hyödyntää kahta eri mediaorganisaatioista kerättyä haastattelu- ja havainnointiaineistoa, sekä suomalaisilta media-alan työntekijöiltä kerättyä laajaa haastatteluaineistoa.
Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Media-alan tutkimussäätiö, Helsingin Sanomain Säätiö sekä Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.
FM Minna Koivulan väitöskirja ”Journalism made different: Continuity and change in contemporary newsrooms” tarkastetaan 9.1.2024 klo 12.00 Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa (S212). Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Matthew Weber (Rutgers University, Yhdysvallat) ja kustoksena professori Mikko Villi (Jyväskylä yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Väitöskirja on luettavissa:
äپٴᲹ:&Բ;Minna Koivula, minna.r.h.koivula@jyu.fi
Minna Koivula työskentelee tutkijana Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella. Koivulan tutkimus käsittelee journalistisen työn sekä sen toimintaympäristön muutosta nykypäivän työelämässä. Keskeisiä teemoja Koivulan tutkimuksessa ovat luovuus, innovaatiot ja oppiminen digitalisoituneen työn kontekstissa, media-alan työntekijöiden hyvinvointi, sekä journalismin ja teknologian suhde. Koivula työskentelee parhaillaan Vallan vahtikoiria vai maailman pelastajia? Merkityksellisyyden kokemukset suomalaisessa journalismissa -hankkeessa, jota rahoittaa C. V. Åkerlundin mediasäätiö.