Hermostuttaako esiintyminen? Saat tukea Movin sivustolta ja kursseilta!

Yliopisto-opinnot sisältävät monia erilaisia tilanteita, joissa voi päätyä esiintymään. Korona-aikana monet tottuivat siihen, että esiintymään joutui korkeintaan videon välityksellä. Live-yleisön edessä esiintyminen voikin olla stressaava uusi kokemus. Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi tarjoaa sekä vinkkejä että kursseja esiintymisjännityksen hallitsemiseen. löydät muun muassa apua akateemisten taitojen kehittämiseen, vinkkejä vuorovaikutusosaamiseen ja ohjeita esiintymistilanteisiin valmistautumiseen. Esiintymisvarmuutta pääset harjoittelemaan Movin kursseilla, joita järjestetään myös eri kielillä.
Esiintymisvarmuuden harjoittelemisen lisäksi jännitystä voit lieventää esimerkiksi liikunnalla, musiikin kuuntelulla, hengitys- ja rentous- ja mielikuvaharjoituksilla. Harjoituksia löydät esimerkiksi . Kannattaakin käydä kokeilemassa, mikä juuri sinulle olisi paras keino.
Tänä keväänä Movi järjestää myös Mielen taidot -työpajan yhdessä Opiskelijan Kompassin kanssa. Työpajassa saat tukea ja työkaluja sosiaaliseen jännittämiseen tai epävarmuuteen turvallisessa ympäristössä. Ilmoittautuminen päättyy 7.3. Ilmoittaudu mukaan ja katso samalla muutkin kevään Opiskelijan Kompassi -työpajat: Opiskelijan Kompassin hyvinvointityöpajat keväällä 2023.