Hakijavyöry Jyväskylän yliopiston koordinoimaan EU:n rahoittamaan Astra-hankkeeseen

Kestävään yhteiskuntaan siirtymiseen tähtäävän tutkimuksen soveltaminen sosiaalityössä kiinnostaa globaalia hakijakuntaa. Tohtorikoulutusohjelmaan tuli juuri päättyneessä haussa yhteensä 178 hakemusta eri puolilta maailmaa.
Aila-Leena Matthies, kuva: Anne Lius-Liimatainen
Julkaistu
19.12.2020

Sosiaalityön professori Aila-Leena Matthiesin koordinoimaan hankkeeseen rekrytoidaan yhteensä 15 nuorta tohtorikoulutettavaa kansainväliselle tutkijauralle. EU:n komission Horisontti2020-ohjelman sääntöjen mukaan kukaan ei voi hakea omaan asuinmaahansa, ja tutkijakoulutus sisältää muutenkin runsaasti tutkijaliikkuvuutta ja kansainvälistä verkostoitumista.

ASTRA-hankkeessa sosiaalityöhön sovelletaan monitieteisen kestävän siirtymän tutkimusta, politiikkaa ja käytäntöjä. Niitä ovat: luontolähtöinen hyvinvointi, ympäristöoikeudenmukaisuus, kierto- ja solidaarisuustalous, paikallisyhteisöjen kestävä ruokapolitiikka, ekososiaaliset innovaatiot ja oikeus mielekkääseen elämään.

Tutkimuksessa kysytään, miten nämä lisäävät yhteiskunnallisen osallisuuden mahdollisuuksia erityisesti työelämän ulkopuolella olevien nuorten, maahanmuuttajataustaisten henkilöiden ja haavoittuvien paikallisyhteisöjen näkökulmasta.

Hankkeen kokonaissumma on 3,96 miljoonaa euroa. Jyväskylän yliopiston osuus siitä on 842 000 euroa. Tohtorikoulutusverkostossa on seitsemän yliopistoa, kaksi tutkimuslaitosta ja seitsemän kansalaisjärjestöä tai yritystä. Konsortio toimii seitsemässä EU maassa.

Applying Sustainability Transition Research in Social Work tackling Major Societal Challenge of Social Inclusion -hankkeen sivut:
/en/research/astra
tai

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Aila-Leena Matthies, ASTRA-hankkeen tieteellinen johtaja, 040 7422199, aila-leena.matthies@chydenius.fi

Anu Kettunen, ASTRA-hankkeen projektipäällikkö, 050 308 2276, anu.e.kettunen@jyu.fi

Viestinnän asiantuntija Anitta Kananen, 040 846 1395, anitta.kananen@jyu.fi