Esikoistaan odottavat parit toivovat, ettei vanhemmaksi tuleminen syrjäytä parisuhdetta

Lapsen saamista pidetään yleisesti parisuhteen koetinkivenä, ja usein tuodaan esille sitä, miten vanhemmaksi tuleminen haastaa parisuhdetta. Juuri julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin esikoistaan odottavien pariskuntien parisuhdetoiveita lapsen synnyttyä.
Keskeisenä toiveena odottavilla vanhemmilla oli se, ettei vanhemmaksi tuleminen syrjäytä parisuhdetta tai suuntaa kaikkea huomiota ja rakkautta pelkästään lapseen.
Vaikka uutta roolia vanhempana kuvattiin merkityksellisenä, toivottiin tilaa myös puolisoiden väliselle kumppanuudelle. Odottavat parit toivoivat löytävänsä tasapainon kumppanuuden ja vanhemmuuden roolien välillä. Tulevat vanhemmat toivoivat myös, että kummallakin puolisolla olisi mahdollisuuksia opetella ja toteuttaa omannäköistä vanhemmuutta.
Parit toivoivat kahdenkeskistä aikaa myös lapsen synnyttyä. Erityisesti toivottiin, että kahdenkeskisissä hetkissä keskitytään olemaan läsnä kumppanille. Kiirettä parisuhdeajan ottamiselle ei kuitenkaan heti lapsen synnyttyä ajateltu olevan, vaan vanhemmat halusivat omistautua aluksi uudelle roolille vanhempana. Parisuhdeajan lisäksi parit toivoivat myös perheen yhteistä perheaikaa.
Parisuhdetoiveiden puheeksi ottaminen voisi hälventää huolia
Parisuhteen toimivuus on vanhemmaksi tuleville pareille yksi yleisimpiä huolenaiheita, ja aiheen puheeksi ottaminen odotusajan perhepalveluissa olisi hyödyllistä pareille.
”Parisuhdetoiveiden puheeksi ottaminen voisi hälventää huolia ja orientoida odottavia pariskuntia kohti uutta elämänvaihetta. Olisi hyödyllistä, että perheiden palveluissa kuten äitiysneuvoloissa, perhevalmennuksessa ja pariterapiassa odottavia vanhempia kannustettaisiin pohtimaan parisuhdetoiveita ja keskustelemaan niistä myös puolison kanssa”, tutkimusta tehnyt KM Annika Knuutila ٳää.
”Jotta parisuhteelle jäisi voimavaroja ja aikaa lapsen syntymän jälkeen, odottavien parien olisi hyvä keskustella jo etukäteen, miten he jakavat vanhemmuuden vastuita keskenään ja myös muiden läheisten kanssa”, tutkimusta johtanut professori Anna Rönkä ehdottaa.
Tutkimus on osa laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa kansainvälistä Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun CopaGloba-tutkimushanketta. Tähän osatutkimukseen osallistui 30 esikoislastaan odottavaa, suhteellisen korkeasti koulutettua heteroparia. Aineisto kerättiin yksilöhaastatteluina toteutettujen teemahaastatteluiden avulla.
Julkaisutiedot
Knuutila, A., Jokelainen, H., Rönkä, A., Böök, M.L. & Malinen, K. (2024). Vakautta vai syvenemistä – Parisuhdetoiveet vanhemmaksi tultaessa. Psykologia, 59(3), 188–202.