Ensimmäiset KiMo-maisterit valmistuivat Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitokselta

Jyväskylän yliopiston kielitietoisuutta ja monikielisyyttä tukevan opettajankoutulutuksen (KiMo) ensimmäiset opiskelijat kieli- ja viestintätieteiden laitokselta aloittivat koulutusohjelmassa 2019. Viiden vuoden urakoinnin jälkeen iso osa koulutuksen pioneereista on saanut tutkintonsa valmiiksi. Vuoden 2023 lopulla ensimmäisenä tutkinto-ohjelmasta maisteriksi valmistui Aarne Aalto ranskan kielen opintosuunnasta, ja nyt muut seuraavat perässä.
Monikelpoisuus luo valinnan varaa
Kiira Mertanen on yksi tänä kesänä valmistuvista KiMo-maistereista. Pääaineenaan englannin kieltä opiskelleen Mertasen mukaan KiMo-koulutuksen suurin anti on ollut oman asiantuntijuuden ja maailmankuvan laajeneminen, mikä konkretisoituu kyvyssä havaita ja arvostaa monimuotoisuutta aiempaa enemmän. Myös kielitietoisuus on opintojen myötä kasvanut.
– Huomaan jatkuvasti eri kieliä ympärilläni ja ymmärrän kielen käsitteen laajemmin, esimerkiksi että neulomisella ja symboleilla on oma kielensä, Mertanen kertoo.
Kieli- ja viestintätieteiden laitoksen ja opettajankoulutuslaitoksen yhteistyössä toteuttamat KiMo-opinnot antavat kaksoiskelpoisen opettajan pätevyyden sekä kielten aineenopettajaksi että luokanopettajaksi. Erityisen hyvin koulutus valmentaakin varhaiseen kielenopetukseen alakouluissa. Lisäksi tutkinto-ohjelmasta valmistunut saa kielellisen kelpoisuuden kaksikielisen opetuksen tehtäviin. Monikelpoisuus osaltaan takaakin laajemmat työllistymismahdollisuudet. Mertasen mukaan myös tutkinnon sisällöt palvelevat tulevaisuuden työelämää useilla tavoilla.
– KiMo-tutkinto antaa vankan pohjan monikielisyyden kohtaamiseen ja tukemiseen, mikä on hyvin ajankohtaista niin kouluissa kuin muissakin ympäristöissä. Lisäksi tutkinto vastaa nykyisen globaalin ympäristön tarpeita ja valmistaa opettajia kohtaamaan erilaisuuden avoimin mielin ja uteliaisuudella, gradussaan CLIL- ja luokanopettajien käsityksiä kielitietoisuuteen liittyen tarkastellut Mertanen avaa.
Hyvät eväät tulevaan
KiMo-koulutusohjelmaan otetaan vuosittain sisään 10 eri kielten opiskelijaa, mikä näkyy vahvana yhteisöllisyytenä niin opiskelijoiden kuin opiskelijoiden ja opettajien välillä. Mertaselle ja opiskelutovereille ihmiset ja tiivis vuosikurssi ovat myös olleet merkityksellinen osa opiskeluaikaa:
– Monien yhteisten kurssien kautta meille on kehittynyt erityinen suhde toisiimme. Meillä on ollut myös monia yliopiston opettajia, jotka ovat olleet mukana KiMossa alusta lähtien. Tuntuu haikealta jättää heille hyvästit näin monen vuoden jälkeen.
Vaikka opintojen päättymiseen ja valmistumiseen liittyy osaltaan haikeutta, uskoo Mertanen saaneensa koulutuksestaan hyvät eväät tulevaa varten. KiMo-koulutuksen kurssit pitävät sisällään monikielisyyteen ja kielitietoisuuteen liittyviä projekteja kouluissa ja järjestöissä. Mertasen mukaan monipuolinen yhteistyö eri tahojen kanssa on tuonut moniammatillista yhteistyötä tutummaksi ja rohkaissut hyödyntämään muiden osaamista. Opettajan kelpoisuuksien lisäksi KiMo-opinnot valmistavatkin laajasti erilaisiin asiantuntijatehtäviin, jolloin tulevaisuus näyttäytyy Mertasen ja muiden KiMo-maistereiden osalta mahdollisuuksien kenttänä.
– Tutkinnon kautta uskon pystyväni toimimaan asiantuntijarooleissa kielitietoisuuden edistämiseksi. Itselleni on myös vahvistunut halu toimia erilaisten ihmisten kanssa ja oppia jatkuvasti lisää uteliaalla otteella, Mertanen summaa.
Lue lisää KiMo-opinnoista täältä
/fi/tule-opiskelemaan/tutustu-aloihimme/kielet-viestinta-ja-journalistiikka/kielitietoisuutta-ja-monikielisyytta-tukeva-opettajankoulutus