Avoin vakinainen työ hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisössä, hakuaikaa 8.9. saakka

Vielä reilu viikko aikaa hakea tehtävään, joka kytkeytyy myös yliopistotasoisen tutkimusmenetelmien osaamiskeskittymän toimintaan. Sitä suunnitellaan parhaillaan yliopistomme tutkimuksen tason nostamiseksi, metodologisen osaamisen edistämiseksi sekä eri tiedekunnissa ja tutkimusalueilla sijaitsevan metodologisen osaamisen ja tutkimusinfrastruktuurin vahvistamiseksi. Yliopiston tavoitteena on vahvistaa tutkimuksen tieteidenvälistä yhteistyötä ja tarjota metodologia-asiantuntijoille hedelmällinen ympäristö kehittää osaamistaan ja uraansa.
Tehtävät ja edellytykset
Yliopistotutkijan odotetaan tekevän korkeatasoista tutkimusyhteistyötä hyvinvoinnin tutkijoiden ja -tutkimusryhmien kanssa, erityisesti edistämällä edistyneiden tutkimusmenetelmien soveltamista erilaisissa tutkimusasetelmissa sekä eri tavoin ja eri lähteistä kerätyn datan integrointia. Hakijalta odotetaan valmiutta myös tekoälyn ja koneoppimistekniikoiden käytön edistämiseen. Työtehtäviin kuuluu yhteistyötutkimus, opetus sekä tutkimukseen sovellettavien menetelmien kehittäminen. Tutkijan odotetaan osallistuvan myös ulkopuolisen rahoituksen hankintaan.
Jätä hakemuksesi hakujärjestelmän kautta 8.9. mennnessä.