Alina Arti ja Mari Koistinen edustavat Jyväskylän yliopistoa FORTHEM Researcher Grand Prix -kilpailussa

FORTHEM Researcher Grand Prix järjestetään Norjassa Agderin yliopistossa 6. marraskuuta 2024. Jyväskylän yliopiston semifinaalista finaaliin etenivät Alina Arti ja Mari Koistinen. Tietoniekassa järjestetään yhteinen tilaisuus finaalin seuraamiseksi, tervetuloa paikalle klo 20 alkaen!
kilpailijat ja tuomarit
Julkaistu
4.11.2024

FORTHEM Researchers' Grand Prix -semifinaaliin valittiin kuusi osallistujaa Jyväskylän yliopiston nuorten tutkijoiden joukosta. Heitä pyydettiin valmistelemaan 4 minuutin pitchaus tutkimushankkeestaan. Asiantuntijoiden pitämissä valmennustilaisuuksissa tutkijat pääsivät harjoittelemaan tutkimuksensa esittämistä yleisön edessä. Semifinaalissa tuomaristo arvioi kuinka mukaansatempaava ja mielenkiintoinen tutkimusaiheen esittely oli sekä itse tutkimuksen tieteellistä ja yhteiskunnallista arvoa. 

Semifinaalissa esiteltiin innovatiivisia tutkimusaiheita

Kuusi tutkijaa pääsi semifinaaliin esittelemään harjoittelemaansa pitchiä Yrityspäivässä. Esitykset olivat kahdessa sessiossa, ja tuomaristo antoi palautetta jokaisen pitchin jälkeen. Tuomaristoon kuuluivat Jyväskylän yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalveluiden eritysiasiantuntija Timo Taskinen, Keski-Suomen ELY-keskuksen johtaja Pirkko Melville, Yritystehtaan valmentaja Mika Fisk, Jyväskylän yliopiston vararehtori Pasi Raiskinmäki, Jyväskylän kaupungin ohjelmapäällikkö Nina Rautiainen ja FORTHEM allianssihankkeen projektipäällikkö Sanna Väisänen.

Tutkijat esittelivät tutkimusaiheitaan kiinnostavalla tavalla käyttäen apunaan visuaalisia keinoja. Semifinaalin voittajat olivat Alina Arti, jonka pitchaus oli nimeltään ”Corporate Misinformation: Navigating Risks in a Complex World” ja Mari Koistinen pitchillään ‘Sing and Get Healthy!’. Tuomaristo totesi, että Artin ja Koistisen tutkimukset osoittivat valtavaa potentiaalia kahdella erittäin tärkeällä ja vaikutusvaltaisella tutkimusalalla ja että he esittivät tutkimuksensa selkeästi, mukaansatempaavasti ja innostavasti. Arti ja Koistinen osallistuvat kansainväliseen Grand Prix -finaaliin Kristiansandissa, Norjassa, 6.11.2024.

Alina Arti on väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän tutkii misinformaatiota yritysmaailmassa tavoitteenaan ymmärtää sen vaikutusta yhteiskuntaan ja tarjota ratkaisuja sen tuomiin uhkiin.

”Grand Prix -tapahtumaan osallistuminen oli uskomaton kokemus, sillä se toi esiin sen vaikuttavan tutkimuksen, jota kollegani tekevät Jyväskylän yliopistossa. Odotan innolla Norjassa järjestettävää finaalia, ja minulle on kunnia-asia päästä edustamaan Suomea ja yliopistoamme kansainvälisellä näyttämöllä”, Alina sanoi tapahtuman jälkeen.

Mari Koistinen tekee tutkimusta musiikki-, taide- ja kulttuurintutkimuksen laitoksen tohtoriohjelmassa. Hänen tutkimuksensa käsittelee laulun opettamista ryhmäkontekstissa ja hyvinvointia. Hän suunnitteli intervention, jossa yhdistyvät samanaikaisesti laulamisen ja hyvinvoinnin perusteet. 

”FORTHEM Grand Prix -semifinaali Jyväskylässä oli opettavainen kokemus ja hyvä tilaisuus kuulla, millaista tutkimusta nuoret, aloittelevat tutkijat tekevät JYU:ssa. Oli mielenkiintoista sekä kuulla tutkimuksesta että nähdä, millaisia esityksiä muut tohtorikoulutettavat olivat tehneet. Toivoisin, että JYU:ssa olisi enemmän tällaisia tilaisuuksia. Yleensä näemme vain oman alamme esityksiä, mutta muiden alojen hiukan vieraiden aiheiden kuuntelu antaa ideoita, miten muokata omia esityksiä niin, että ne kohtaavat yleisön paremmin. Olen iloinen ja ylpeä siitä, että minulla on mahdollisuus mennä Norjaan edustamaan yliopistoamme. Se tulee olemaan hieno kokemus”, Mari kommentoi

Researcher Grand Prix finaali

Agderin yliopistossa 6. marraskuuta 2024 järjestettävä finaali lähetetään suorana lähetyksenä, ja voittaja valitaan tuomariston arvioinnin ja yleisöäänestyksen perusteella. Jyväskylän yliopistolla järjestetään 6. marraskuuta klo 20:00 Lähde-kirjastolla Tietoniekka- salissa tilaisuus, jossa voi seurata finaalia ja äänestää voittajaa.

Jos et pääse mukaan Tietoniekkaan, voit seurata lähetystä vaikka kotisohvalta. Linkin livelähetykseen saa ilmoittautumalla .