
Kielten aineenopettajan opinnot
Sinusta tulee kielten ja koulutuksen ammattilainen, ja voit työskennellä monissa erilaisissa koulutusalan asiantuntijatehtävissä eri ympäristöissä. Kielten opettajana teet yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti merkittävää ihmissuhdetyötä ja olet rakentamassa monikielistä ja kansainvälistä Suomea. Työ on luovaa, itsenäistä ja monipuolista.
Jyväskylän yliopisto antaa sinulle korkeatasoista kielten opettajien koulutusta. Opintojen alkuvaiheen kursseilla ja harjoittelussa saat vahvan perustan jokapäiväiselle opetustyölle. Myöhemmin voit erikoistua mm. aikuisten kieltenopetukseen, kielikoulutusteknologiaan, monikielisyyden ja yhdenvertaisuuden kysymyksiin tai arviointiin.
Pätevä, virallisesti.
Kielten aineenopettajakoulutuksesta valmistuttuasi saat laaja-alaisen pedagogisen kelpoisuuden eri kouluasteiden ja oppilaitosten kieltenopettajan tehtäviin (perusopetus, lukiot, ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut, yliopistot, kansan-, kansalais- ja työväenopistot). Jyväskylän yliopistossa voit laajentaa kieltenopettajan pätevyyttäsi myös opiskelemalla erityispedagogiikkaa ja hakea erityisopettajan tai opinto-ohjaajan opintoihin.

opettajan pedagogiset opinnot +
viestintä- ja kieliopinnot +
vapaavalintaiset opinnot
(esim. toisen kielen tai muun opetettavan aineen opinnoista)
Näin haet kielten aineenopettajaksi
Haluatko opiskella kielten aineenopettajan tutkinnon? Jos tutkintotavoitteinen opiskelu yliopistossa kiinnostaa sinua, tutustu seuraaviin vaihtoehtoihin ja löydä itsellesi sopivin hakutapa.

Kielteen aineenopettajakoulutuksesta valmistuttuasi saat laaja-alaisen pedagogisen kelpoisuuden eri kouluasteiden ja oppilaitosten kieltenopettajan tehtäviin (perusopetus, lukiot, ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut, yliopistot, kansan-, kansalais- ja työväenopistot). Voit siis heti valmistuttuasi työllistyä kiinnostustasi vastaaviin opetusalan tehtäviin.
Kielten aineenopettajan koulutuksesta vastaa Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Voit hakea tutkinto-ohjelmiin korkeakoulujen yhteishaussa.

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta Âáä°ùÂá±ð²õ³Ùää kelpoisuuden tuottavia opetusalan lisäkoulutuksia ja koulutusjohtamisen opintokokonaisuuksia sekä yksittäisiä täydennyskoulutuskursseja. Voit mm. hakea suorittamaan erilaisia opettajan, erityisopetuksen ja ohjausalan kelpoisuuksia erillisellä opinto-oikeudella.
Jyväskylän yliopiston avoimesta yliopistosta löydät osaamista opetus- ja kasvatusalan tehtäviin. Tarjolla on mm. erityispedagogiikkaa, psykologiaa, nuorisotutkimusta, draamakasvatusta sekä kasvatustieteitä laajasti. Voit opiskella esi- ja alkuopetuksen tai Luku- ja kirjoitustaitojen oppiminen ja opettaminen -opinnot. Aineenopettajan kelpoisuuden voit opiskella useissa eri oppiaineissa.
Oletko Jyväskylän yliopiston alumni? Vastavalmistuneille alumneille tarjoamme lisäopinnot avoimessa ja tiedekunnassa maksutta!
Voit yhdistellä vapaavalintaisista opinnoista poikkitieteellisen ja juuri itsesi näköisen tutkinnon. Meillä voit yhdistää esimerkiksi luonnontieteitä, kasvatustieteitä, kieliä, yhteiskuntatieteitä, psykologiaa tai liikuntatieteitä tutkintoosi. Opintojen aikana voit myös valita omien oppimistarpeittesi ja kiinnostuksesi mukaan viestintä- ja kieliopintoja, jotka perustuvat viimeisimpään tutkimukseen ja tietoon viestinnän ja kielen oppimisesta ja opettamisesta sekä työelämästä.

Jyväskylän yliopiston tohtorikouluista valmistuu analyyttisesti ja kriittisesti ajattelevia eri tieteenalojen asiantuntijoita, joilla on erinomaiset valmiudet itsenäiseen ja vastuulliseen tutkimustyöhön, ongelmanratkaisuun sekä tieteellisen tiedon viestimiseen yhteiskunnan käyttöön. Tohtorit voivat työllistyä vaativiin tutkimus- ja opetustehtäviin sekä asiantuntija-, kehitys- ja johtotehtäviin yhteiskunnan eri sektoreille niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
Voit perehtyä tohtorikouluihimme, niiden tohtoriohjelmiin sekä hakuohjeisiin tarkemmin hakusivullamme. Haku tohtoriopintoihin on kaksi kertaa vuodessa.
