Luokanopettajakoulutuksen kotiryhmät

Luokanopettajakoulutuksen tavoitteena on kouluttaa opetus- ja kasvatusalan asiantuntijoita, joilla on vahva yhteisöllinen ja tutkiva lähestymistapa oppimiseen, opettamiseen ja kasvatukseen. Kahden ensimmäisen vuoden aikana suuri osa opinnoista opiskellaan ryhmissä, jotka muodostetaan opintojen alkuvaiheessa.

Luokanopettajakoulutuksen kotiryhmät

Opintojen alussa hakeudutaan erilaisiin vaihtoehtoisiin yhteisöllistä oppimista painottaviin kotiryhmiin. Kotiryhmät vaihtelevat vuosittain. Kullakin luokanopettajakoulutuksen kotiryhmällä on oma erityinen teemansa yhteisten teemojen lisäksi. Opintojen alussa on mahdollisuus hakea myös liikuntapedagogiikan tai englannin kielellä opettamisen (JULIET-ryhmä) vaihtoehtoihin. 

Kotiryhmiin haku tapahtuu opintojen alussa. Ohjeistus annetaan uusille opiskelijoille orientaatioviikoilla.

FLOW (2025)

FLOW-kotiryhmässä (Future Learning, Operational culture and Wellbeing) tavoitteena ja visiona on edistää laaja-alaista opetus- ja kasvatusalan asiantuntijuutta ja yhteisöllisen johtajuuden taitoja. Kotiryhmän työskentely perustuu kasvatustieteen vankkaan perusosaamiseen, tutkivaan, ilmiölähtöiseen oppimiseen sekä merkityksellistä oppimista, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia vahvistavaan toimintaan. Vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä ammatillisen identiteetin rakentaminen ovat keskeisiä tapoja kehittää yhteisöllistä asiantuntijuutta. Kotiryhmässä opiskelijan on mahdollista syventää osaamistaan ja ammatillista identiteettiään myös pääosin itsenäisesti toteuttavissa profiiliopinnoissa, kouluvierailuilla sekä muilla tutkintoon sisältyvillä valinnaisilla opinnoilla.

TURPO (2025)

Miten lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista opiskelijana ja tulevana opettajana? Miten vahvistaa oppilaiden hyvinvointia ja turvallisuuden tunnetta koulussa? Entä miten olla mukana rakentamassa hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa oppimiskulttuuria?

TURPO-kotiryhmässä opit ymmärtämään, millainen merkitys hyvinvoinnilla ja turvallisuuden tunteella on osana hyvää elämää ja opettajuutta, oppimista ja ihmissuhteita. Saat myös käsityksen siitä, miten hyvinvointitaitoja voi kehittää koulussa. Kotiryhmätoiminta perustuu positiiviseen ja ohjaukselliseen pedagogiikkaan, missä korostuu itsetuntemuksen kehittäminen ja monipuoliset työskentelytavat. 

JULIET-koulutus (2025)

Juliet-koulutus (Jyväskylä University Language Innovation and Educational Theory) on Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tarjoama opintokokonaisuus (25 op + 10 op), jossa luokanopettajakoulutuksen opiskelijat erikoistuvat monipuolisesti peruskoulun alaluokkien englannin opetukseen. Juliet-opintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelijoilla on hyvä englannin kielen taito ja he pystyvät opettamaan englannin kieltä alakoulun 1.–6. -luokilla. He pystyvät myös toteuttamaan englanninkielistä kaksikielistä opetusta eli opettamaan koulun muita oppiaineita osittain englannin kielellä. Opinnoissa saa myös hyvät valmiudet kohdata monikielisen ja -kulttuurisen koulun haasteita ja tukea oppilaiden monikielisyyttä ja kielitietoisuutta kaikkien oppiaineiden opetuksessa.

KiMo (2025) Kielitietoisuutta ja monikielisyyttä tukeva pedagogiikka -koulutusmalli

Onko sinulla kokemusta opiskelusta monikielisessä ja -kulttuurisessa ryhmässä? Innostaako vai ahdistaako sinua ajatus oppijaryhmästä, jossa oppilailla saattaa olla moninaisia kieliresursseja, mutta suomen kielen taito kehittymässä? Olipa tunnelmasi kumpi vaan, °­¾±²Ñ´Ç-°ì´Ç³Ù¾±°ù²â³ó³¾Ã¤ tarjoaa sinulle tieto- ja taitopohjaa toimia monikielisessä ja -kulttuurisessa koulussa, joka ei ole vain tulevaisuutta vaan jo tätä päivää Suomessa.

°­¾±²Ñ´Ç-°ì´Ç³Ù¾±°ù²â³ó³¾Ã¤ssä pääset

  1. ratkomaan ajankohtaisia monikielisen ja -kulttuurisen yhtenäiskoulun kehittämishaasteita. Esimerkiksi miten kaikki oppilaat taustoistaan riippumatta voivat olla tasavertaisia toimijoita ja miten oppilaat voivat oppimisessaan hyödyntää omia kieli- ja kulttuuriresurssejaan ja rakentaa omaa kielellistä ja kulttuurista identiteettiään?
  2. tekemään säännöllistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja aineenopettajaopiskelijoiden kanssa. °­¾±²Ñ´Ç-°ì´Ç³Ù¾±°ù²â³ó³¾Ã¤ssä murramme perinteisiä koulutuksen raja-aitoja ja työskennellään säännöllisessä yhteistyössä.
  3. rakentamaan omaa opettajuuttasi tutkivalla otteella ja yhteisöllisesti. Koulutusta ohjaavat opiskelijoiden oma aktiivisuus, toimijuus ja kiinnostuksenkohteet. Teoria ja käytäntö yhdistyvät, kun arkisia ilmiöitä tutkitaan ja käsitteellistetään.
  4. kehittämään valmiuksiasi toimia suunnannäyttäjänä ja mentorina oman tulevan koulusi moniammatillisessa kehittämisessä kaikkien kouluksi. Valmistuttuasi sinulla on monipuolinen näkemys monikielisyyspedagogiikasta ja työkaluja monikielisen ja -kulttuurisen toimintakulttuurin rakentamiseen.

LiikLo - Liikunnan aineenopettaja- ja luokanopettajakoulutus (2025)

Tulevaisuuden koulut tarvitsevat laaja-alaisia osaajia opettamaan ja kehittämään kouluarkea. Liikunnan- ja luokanopettajakoulutuksen tavoitteena on kouluttaa pedagogisesti taitavia, omaa työtään tutkivia ja kehittäviä kasvattajia ja opettajia. 

LiikLo-ryhmässä opiskellaan liikuntapedagogiikan opinnot (60 op) osana tutkintoja. Opinnot antavat luokanopettajan ja perusopetuksen liikunnanopettajan kelpoisuudet. Opiskelu tapahtuu kahdella laitoksella opintojen alusta alkaen yhdessä liikuntapedagogiikan LiikLo-opiskelijoiden kanssa. Ryhmään valitaan uusista luokanopettajaopiskelijoista 10 opiskelijaa.

LiikLo-ryhmän pääsykoe järjestetään orientaatioviikolla.

LuMO (2025) Matematiikan ja luonnontieteiden opetukseen suuntautuva kotiryhmä

Kuinka innostaa lapsia oppimaan matematiikkaa? Miten luonnontieteiden avulla voidaan rakentaa kestävää tulevaisuutta? Miten tuoda esiin näiden oppiaineiden lumo? Nämä ovat ajankohtaisia kysymyksiä tämän päivän koulussa. ³¢³Ü²Ñ°¿-°ì´Ç³Ù¾±°ù²â³ó³¾Ã¤ssä opiskelu antaa valmiudet matematiikan ja luonnontieteiden opettamiseen viimeisimpään tutkimustietoon perustuen. Ryhmässä opiskelevat yhdessä sekä luokanopettajaopiskelijat että matematiikan ja kemian aineenopettajaopiskelijat, jotka saavat myös luokanopettajan kelpoisuuden. Tämä yhteistyö mahdollistaa mielenkiintoisia raja-aitojen ylityksiä sekä mahdollisuuksia oppia toisiltaan. Jos myös luokanopettajan opintoihin liitettävä kaksoiskelpoisuus matematiikan tai luonnontieteiden aineenopetuksessa kiinnostaa, tästä ryhmästä saat tukea ja rohkaisua opintoihin! 

Opintojen aikana kotiryhmän opiskelijat tutustuvat matemaattisen ja luonnontieteellisen osaamisen kehittymiseen lapsuuden ja nuoruuden aikana sekä pääsevät opettamaan eri-ikäisiä oppijoita monenlaisissa ympäristöissä. Kotiryhmän opiskelijat ovat valmistuttuaan sekä pedagogiikan että matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opetuksen vahvoja osaajia ja vahvistavat koko kouluyhteisönsä osaamista matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettamisessa.

³¢³Ü²Ñ°¿-°ì´Ç³Ù¾±°ù²â³ó³¾Ã¤n esittelyvideo.

PRO (2025) Kasvatustieteen perusopinnot tehneiden kotiryhmä

Jos olet tehnyt kasvatustieteen perusopinnot ennen luokanopettajaopintojen alkua, tämä ryhmä on juuri sinulle. ±Ê¸é°¿-°ù²â³ó³¾Ã¤ssä valitset itse tai pienissä ryhmissä ohjatusti suunnan, jonka mukaisesti haluat kehittää opettajan asiantuntemustasi. Opintosi voivat profiloitua esimerkiksi erilaisiin koulun kehittämishankkeisiin, luokan- ja aineenopettajan kelpoisuuteen (kaksoiskelpoisuus) tai vaikkapa kansainvälistymiseen kotimaassa tai ulkomailla. Valintaa ja opettajuutesi kehittymistä ohjataan opintojen eri vaiheissa.

PRO-kotiryhmän esittelyvideo.

LuoMus - luokanopettajan ja musiikin aineenopettajan koulutus

LuoMus-koulutuksessa pääset kasvamaan luokan- ja musiikinopettajaksi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.

LuoMus-opinnot sisältävät luokanopettajaopintoja opettajankoulutuslaitoksella ja musiikkikasvatuksen opintoja musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitoksella. Tutuiksi tulevat niin musiikkikasvatuksessa kuin luokanopettajan tehtävissä tarvittavat taidot ja tiedot: yhteismusisointi, musiikkikulttuurit, musiikkiteknologia, kasvatustieteet sekä liikunnan, äidinkielen ja kuvataiteen pedagogiikka.

LuoMus-koulutukseen voit hakea Opintopolun yhteishaussa. LuoMus-koulutus löytyy Opintopolusta omana hakukohteenaan. 

LuoMus-koulutuksen esittelyvideo

Lisätietoja kotiryhmistä

Katso myös