Hakukelpoisuusvaatimukset
Olet hakukelpoinen, jos olet suorittanut tai suorittamassa joko alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon. Tutkinnon on oltava myönnetty ja mahdollisten sen lisäksi suoritettujen opintojen on oltava valmiit siten, että niitä koskevat liitteet on mahdollista toimittaa 30.5.2025 mennessä. Ulkomailla suoritetun tutkinnon myöntäneen korkeakoulun tulee olla tunnustettu osa asianomaisen maan virallista kansallista koulutusjärjestelmää.
Tarkemmat edellytykset valituksi tulemiselle kerrotaan kohdassa: "Valintatavat".
Lisäksi sinulta edellytetään
Hakijalle ei myönnetä uudelleen samaa tutkintoon johtavaa opiskeluoikeutta, joka hänellä jo on Jyväskylän yliopistossa.
Jos olet pakolainen tai pakolaiseen rinnastettavassa asemassa, lue tietoa hakemisesta tältä Jyväskylän yliopiston hakemisen ohjesivulta kohdasta Korkeakoulukelpoisuuden todistaminen poikkeustilanteessa.
Valintaperustekuvaus
Kyberturvallisuuden maisteriohjelmaan valitaan 45 uutta opiskelijaa. Valinnan edellytyksenä on hakukelpoisuusvaatimuksissa mainittujen opintojen suorittaminen 30.5.2025 mennessä. Koulutukseen haetaan korkeakoulujen toisessa yhteishaussa Opintopolku.fi -palvelussa. Keväällä 2025 hakuaika on 11.-25.3.2025. Hakemuksen on oltava tallennettuna hakujärjestelmässä tai perillä korkeakoulussa viimeistään 25.3.2025 klo 15.00.
Myönnettävä opiskeluoikeus
Jos sinut valitaan, saat oikeuden suorittaa filosofian maisterin tutkinnon kyberturvallisuuden maisteriohjelmassa.
Voit ottaa vastaan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta vain
Hakijat voivat tulla valituksi kahdella eri tavalla:
- Valinta suoravalinnan perusteella (kaikki hakukelpoisuusvaatimukset ja valintaperusteet täyttävät hakijat valitaan)
- Valinta valintakokeen, hakuvideon ja motivaatiokirjeen perusteella (30 eniten pisteitä saanutta hakijaa valitaan)
Valintatavat
1. Valinta suoravalinnan perusteella
Pisteytyksessä arvioidaan kyberturvallisuuden maisteriohjelmaan soveltuvia taustaopintoja sekä niiden opintomenestystä. Sinulla tulee tällöin olla suoritettuina vähintään 25 op tiettyjä tutkintoon soveltuvia opintosuorituksia Jyväskylän yliopistossa. Valinnassa otetaan huomioon vain seuraavat suoritukset:
- Kyberturvallisuuden opintokokonaisuus (25 op) TAI
- Kaikki ne opintojaksot, joiden koodi alkaa KYBS JA/TAI
- Opintojaksot ITKST40-59 (yhteensä 20 opintojaksoa), ITKST6400, TJTSM51, TJTSM56, TJTSM65, TIES327 ja TSAS7041 (tai sitä vastaavat ITKST41 tai TSAS4010).
Opinnot tulee olla suoritettuna vähintään arvosanalla ”hyvä” tai 3/5 (tarvittaessa lasketaan opintopisteillä painotettu keskiarvo).
Valinnassa huomioon otettavien opintojaksojen suorituspäivän tulee olla 31.5.2018 tai myöhempi. Suoravalinnan vaatimat opinnot tai osa niistä voivat sisältyä hakukelpoisuuden tuottavaan tutkintoosi tai aiempiin opintoihisi.
Ks. lisätietoja suoravalinnan kurssien suorittamisesta informaatioteknologian tiedekunnan verkkosivuilta.
Suoravalinnan vaatimat opinnot tulee olla suoritettu siten, että rekisteriote valmiista opinnoista on mahdollista toimittaa 30.5.2025 mennessä (ks. kohta: ”Liitteet”).
Kaikki hakukelpoisuusvaatimukset ja valintaperusteet täyttävät hakijat valitaan.
2. Valinta valintakokeen, hakuvideon ja motivaatiokirjeen perusteella
Hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen alla kerrotun pisteytyksen mukaisesti.
Pisteytyksessä arvioidaan valintakoemenestystä sekä motivaatiotasi kyberturvallisuuden maisteriohjelman suorittamiseen. Maksimipistemäärä on 60 pistettä.
Maksimipisteet | Pisteytysperuste |
---|
50 | Valintakoe |
5 | Hakuvideo. Hakuvideo arvioidaan 50:ltä valintakokeessa parhaiten menestyneeltä hakijalta. |
5 | Motivaatiokirje. Motivaatiokirje arvioidaan 50:ltä valintakokeessa parhaiten menestyneeltä hakijalta. |
Kaikki hakemuksensa hakuajan päättymiseen mennessä jättäneet hakukelpoiset hakijat saavat osallistua valintakokeeseen. Valintakoe pisteytetään asteikolla 0-50. Tämän jälkeen pisteytetään 50 valintakokeessa parhaiten menestyneen hakijan hakuvideo pistein 0-5 ja motivaatiokirje pistein 0-5.
Ohjeet hakuvideon ja motivaatiokirjeen laatimiseksi:
Lopullinen valinta tapahtuu valintakokeen, hakuvideon ja motivaatiokirjeen yhteispistemäärän perusteella.
Jos useampi kuin yksi hakija on hyväksymisrajalla tasapistetilanteessa, hyväksytään kaikki tasapistetilanteessa olevat hakijat.
Jos hyödynnät hakemusdokumenteissasi tekoälyyn pohjautuvia tekstieditoreja tai -generaattoreja, sinun tulee asianmukaisella viitteistyksellä (kirjalliset liitteet) tai suullisesti (videoliitteet) selkeästi kertoa, mitä sovellusta (esim. ChatGPT, Bing Chat) olet hyödyntänyt ja millä tavalla. Tekoälysovelluksen tuottaman tekstin käyttäminen ilman asian esilletuomista on vilpillistä toimintaa (plagiointia). Mikäli arvioinnissa havaitaan, että jokin hakemusdokumentti on osin tai kokonaisuudessaan tekoälyn generoima eikä tekoälystä ole sen käytön yhteydessä kyseisessä dokumentissa kerrottu, kyseinen suorite arvioidaan nollan pisteen arvoiseksi.
Hakijan aiemmista opinnoista riippuen opiskelijaksi hyväksytylle voidaan määritellä suoritettavaksi täydentäviä opintoja. Täydentävien opintojen laajuus voi olla enimmillään 30 opintopistettä.
Valinnan tulos ilmoitetaan Oma Opintopolku -palvelussa viimeistään 3.7.2025.
Valintakokeen pisteytys
Valintakokeesta voi saada 0-50 pistettä.
Kokeet
Kyberturvallisuuden valintakoe
Kyberturvallisuuden valintakoe:
Sinulle ei lähetetä kutsua kokeeseen.
Valintakoe järjestetään digitaalisena valintakokeena TIM-järjestelmässä. Tarvitset mukaan henkilöllisyystodistuksen sekä oman kannettavan tietokoneen. Tutustu etukäteen digitaalisen valintakokeen ohjeisiin ja varmista, että koneesi on vaatimusten mukainen.
Materiaali- ja valmistautumisohjeet hakijalle
Valintakokeessa ei käytetä ennakkoon luettavaa materiaalia, vaan valintakoe perustuu kokeessa jaettavaan aineistoon. Aineisto voi olla myös englanninkielistä. Lisäksi valintakokeessa voidaan jakaa ja/tai esittää lisäaineistoa sekä esittää kysymyksiä, jotka mittaavat esimerkiksi loogisen päättelyn ja ongelmanratkaisun kykyä sekä hakijan kykyä ymmärtää ja käsitellä informaatiota myös hänelle vieraalta alalta ja käyttää tätä tietoa ongelmanratkaisuun.
Aiempien vuosien valintakoetehtäviä ei ole saatavissa.
Ohjeet yksilöllisiin järjestelyihin
Valintakokeen yksilöllisten järjestelyjen hakemisen määräaika: tiistai 1.4.2025 ennen klo 15.00.
Jos tarvitset valintakokeeseen yksilöllisiä järjestelyjä esimerkiksi terveydellisistä syistä, tutustu yksilöllisten järjestelyjen hakemista koskeviin ohjeisiin.
Jos sinulle myönnetään yksilöllisiä järjestelyjä, koepaikkasi ilmoitetaan sinulle erikseen sähköpostitse.