Hakukelpoisuusvaatimukset
Olet hakukelpoinen, jos olet suorittanut tai suorittamassa alemman korkeakoulututkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon. Tutkinnon on oltava myönnetty ja mahdollisten sen lisäksi suoritettujen opintojen on oltava valmiit siten, että niitä koskevat liitteet on mahdollista toimittaa 30.5.2025 mennessä. Ulkomailla suoritetun tutkinnon myöntäneen korkeakoulun tulee olla tunnustettu osa asianomaisen maan virallista kansallista koulutusjärjestelmää.
Fysiikan maisteriohjelma on kaksikielinen. Englanninkieliseen koulutukseen haetaan kevään 1. yhteishaussa (Master’s Degree Programme in Physics).
Tarkemmat edellytykset valituksi tulemiselle kerrotaan kohdassa: "Valintatavat".
Lisäksi sinulta edellytetään
Hakijalle ei myönnetä uudelleen samaa tutkintoon johtavaa opiskeluoikeutta, joka hänellä jo on Jyväskylän yliopistossa.
Jos olet pakolainen tai pakolaiseen rinnastettavassa asemassa, lue tietoa hakemisesta tältä Jyväskylän yliopiston hakemisen ohjesivulta kohdasta Korkeakoulukelpoisuuden todistaminen poikkeustilanteessa.
Valintaperustekuvaus
Fysiikan maisteriohjelmaan valitaan 5 uutta opiskelijaa. Valinnan edellytyksenä on hakukelpoisuusvaatimuksissa mainittujen opintojen suorittaminen 30.5.2025 mennessä. Koulutukseen haetaan korkeakoulujen toisessa yhteishaussa Opintopolku.fi -palvelussa. Keväällä 2025 hakuaika on 11.-25.3.2025. Hakemuksen on oltava tallennettuna hakujärjestelmässä tai perillä korkeakoulussa viimeistään 25.3.2025 klo 15.00.
Myönnettävä opiskeluoikeus
Jos sinut valitaan, saat oikeuden suorittaa filosofian maisterin tutkinnon fysiikan maisteriohjelmassa. Ohjelma on kaksikielinen ja siinä opiskelee sekä kansainvälisen että suomenkielisen haun kautta tulleita opiskelijoita.
Voit ottaa vastaan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta vain
Valintatavat
Yhteispistevalinta
Valintaprosessi on kaksivaiheinen: 1) hakemuksen täyttäminen ja tarvittavien liitteiden lataaminen Opintopolku-järjestelmään, sekä 2) haastatteluun osallistuminen.
Vaihe 1: Hakemuksen täyttäminen ja liitteiden toimitus
Hakija täyttää hakemuksen ja toimittaa vaadittavat liitteet annettuun määräaikaan mennessä.
Hakemukset pisteytetään hakukelpoisten hakijoiden osalta alla olevan pisteytyksen mukaisesti. Hakemuksia, jotka eivät ole hakukelpoisia, ei pisteytetä.
Hakemuksen ja liitteiden arviointikriteerit | Pisteet |
Aiempi korkeakoulututkinto / aiemmat korkeakouluopinnot: | |
Soveltuvat aiemmat opinnot sisältävät seuraavia aiheita: | |
Klassinen fysiikka | |
Moderni fysiikka | |
Termodynamiikka | |
Elektromagnetismi | |
Kvanttimekaniikka | |
Calculus ja lineaarialgebra | |
Opintomenestys | 0-30 |
Motivaatiovideo: | |
Perusteet ohjelmaan hakeutumiselle, vahvuudet tulevana opiskelijana, urasuunnitelmat, viestintätaidot | 0-10 |
Yhteispisteet enintään | 40 |
| |
Aiemmista korkeakouluopinnoista tulee saada vähintään 15 pistettä.
Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös erilliset korkeakouluopinnot, jotka eivät kuulu tutkintoon.
Vaihe 2: Haastattelu
Ensimmäisen vaiheen jälkeen eniten pisteitä saaneet hakijat, enintään 15, kutsutaan verkkohaastatteluun. Haastattelu arvioidaan seuraavien kriteerien mukaan.
Haastattelun arviointikriteerit | Pisteet |
Alakohtainen osaaminen | 0-10 |
Motivaatio ja opiskeluvalmiudet | 0-5 |
³Õ¾±±ð²õ³Ù¾±²Ô³Ùä³Ù²¹¾±»å´Ç³Ù | 0-5 |
Yhteispisteet enintään | 20 |
| |
Tullakseen valituksi hakijan on saatava haastattelusta vähintään 10 pistettä.
Hakija on velvollinen järjestämään itselleen tilan, aikaa ja laitteet verkkohaastatteluun osallistumista varten. Tarkemmat ohjeet lähetetään haastattelukutsun mukana.
Lopullinen valinta
Lopullinen valinta opiskelijaksi tehdään haastattelun ja hakemuspisteiden perusteella. Jos hakija ei osallistu haastatteluun, häntä ei voida hyväksyä opiskelijaksi.
Mikäli hyväksymisrajalla olevilla hakijoilla on sama pistemäärä, hyväksytään kaikki tasapistetilanteessa olevat hakijat.
Tiedekunta voi halutessaan valita enemmän opiskelijoita kuin mitä aloituspaikkoja on. Opiskelupaikkoja, joita ei oteta vastaan, ei täytetä varasijoilta.
Jos hyödynnät hakemusdokumenteissasi tekoälyyn pohjautuvia tekstieditoreja tai -generaattoreja, sinun tulee asianmukaisella viitteistyksellä (kirjalliset liitteet) tai suullisesti (videoliitteet) selkeästi kertoa, mitä sovellusta (esim. ChatGPT, Bing Chat) olet hyödyntänyt ja millä tavalla. Tekoälysovelluksen tuottaman tekstin käyttäminen ilman asian esilletuomista on vilpillistä toimintaa (plagiointia). Mikäli arvioinnissa havaitaan, että jokin hakemusdokumentti on osin tai kokonaisuudessaan tekoälyn generoima eikä tekoälystä ole sen käytön yhteydessä kyseisessä dokumentissa kerrottu, kyseinen suorite arvioidaan nollan pisteen arvoiseksi.
Hakijan aiemmista opinnoista riippuen opiskelijaksi hyväksytylle voidaan määritellä suoritettavaksi täydentäviä opintoja. Täydentävien opintojen laajuus voi olla enimmillään 30 opintopistettä.
Valinnan tulos ilmoitetaan Oma Opintopolku –palvelussa viimeistään 3.7.2025
Kokeet
Haastattelu
Ensimmäisen vaiheen jälkeen eniten pisteitä saaneet hakijat, enintään 15, kutsutaan verkkohaastatteluun.
Tarkemmat ohjeet lähetetään haastattelukutsun mukana.