Vastuullisuus ja kestävä kehitys työelämässä, Aino-Maria Savolainen: monitieteiset ja -puoliset opinnot sopivat laajasti eri alojen asiantuntijoille

Olen tehnyt viestinnän ja toimittajan töitä pitkään historian opettajan koulutuksen pohjalta. Koska tutkinto-opiskelusta alkoi olla jo pidempi tovi, minulle tuli fiilis, että nyt olisi hyvä aika päivittää osaamistani jollakin tavalla. Löysin lopulta nämä opinnot vähän puolivahingossa, kun selailin Jyväskylän yliopiston avoimen tarjontaa ja silmiini osui tämä opintokokonaisuus.
Päätin tarttua vastuullisuuden ja kestävän kehityksen opintoihin, sillä olin työssäni huomannut, miten tämän alan asiantuntijuudelle on tarvetta. Teemat olivat tulleet osin tutuiksi jo työssä, mutta lähdin hakemaan opinnoista tieteellistä ja ajantasaista tietoa — sitä myös sain. Suoritin opintojen rinnalla myös viestinnän johtamisen aineopinnot ja yhdistelmä osoittautui toimivaksi.
Monitieteisyys näkyy opinnoissa
Kurssit käsittelivät monipuolisesti vastuullisuuteen, vastuullisuusosaamiseen ja kestävään kehitykseen liittyviä kysymyksiä sekä lähtökohtia, joihin esimerkiksi YK:n kestävän kehityksen periaatteet pohjautuvat. Vaikka voisi ajatella näiden olevan yleistietoa, asiat ovat hyvin moniulotteisia. Yhdeksi opintojen vahvuudeksi koinkin sen, että samoihin teemoihin palattiin eri näkökulmista.
Välillä näkökulmana oli aikuiskasvatustiede, toisinaan vaikkapa planetaarinen hyvinvointi luonnontieteiden kautta tarkasteltuna.
Monitieteisyyttä ja itselleen entuudestaan vieraampia tieteenaloja ei kannata säikähtää etukäteen. Itsekin humanistitaustalla pysyin hyvin mukana myös luonnontieteellisessä lähestymistavassa. Toki otin kursseja, jotka resonoivat eniten itseeni ja joita koin tarvitsevani.
Yksi suosikeistani oli vastuullisen taloustiedon kurssi, jossa pohdittiin muun muassa sitä, onko kestävää talouskasvua olemassa. Pidin tätä mielenkiintoisena, koska taloudesta ja jatkuvasta kasvusta puhutaan paljon niin median kuin poliitikkojen toimesta, mutta keskustelussa ei juurikaan haasteta perinteisen taloustieteen kasvuun keskittyviä teesejä. Kurssi ei tietenkään tarjonnut valmiita vastauksia, mutta kiinnostavia ja erilaisia näkökulmia aiheeseen.

Opinnoista voi rakentaa itsensä näköiset
Opintotarjonta on laaja ja monipuolinen, joten opintojaksoista voi rakentaa todella erilaisia kokonaisuuksia omasta kiinnostuksesta ja alasta riippuen. Kannustan tutustumaan huolellisesti kurssien kuvauksiin ja suoritustapoihin, sillä niissä on paljon vaihtelevuutta.
Kannattaa perehtyä, mikä on kurssilla tehtävä lopputuote ja arvioida sen pohjalta, riittävätkö esimerkiksi omat ajalliset resurssit juuri siinä hetkessä.
Osalla kursseista piti tuottaa pitkiäkin oppimistehtäviä, mikä ei itselleni ollut ongelma, sillä toimittajan ja viestinnän taustallani olen tottunut tuottamaan asiatekstiä. Tekstit eivät kuitenkaan synny itsestään ja niiden tekemiseen pitää paneutua. Siksi on hyvä tiedostaa etukäteen kuinka paljon mikäkin kurssi vaatii aikaa, jos suorittaa opintoja esimerkiksi töiden ohessa.
Toisaalta valittavissa on myös lyhyitä yhden opintopisteen jaksoja (MOOC), jotka etenevät rivakasti ja sopivat hyvin töiden ohella tehtäväksi. Valinnanvaraa siis on.
Pitkäjänteistä ja rauhallista uuden tiedon omaksumista
Avoimen opintojen yksi parhaita puolia on mahdollisuus kehittää omaa ajattelua ja osaamista pitkäjänteisesti. Työelämässä pitää lähes päivittäin opetella jotakin uutta ja soveltaa sitä heti käytäntöön, mikä on hektistä ja oman kokemukseni mukaan myös kuormittavaa. Avoimen opinnoissa lähestyminen on kauaskantoisempaa, sillä omia ajatuksia voi kypsytellä vaikka viikon ja palata tehtävän pariin, kun asian on ehtinyt pureskella kunnolla. Oppiminen on näin syvällisempää.
Opiskelu kannattaa aina!
Voin suositella opintoja kaikille, erityisesti niille, joille vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvät kysymykset vaativat reagointia arjessa. Jos esimerkiksi omassa työssä on reagoitava muutoksiin ja muutettava nykyistä tapaa toimia vastuullisempaan suuntaan, saa näistä opinnoista vankan perustan työlleen melkein millä alalla tahansa.