Kestävä tulevaisuus vaatii uusien työkalujen haltuunottoa

Organisaatioihin kohdistuu yhä enemmän vaatimuksia vastuullisuuteen ja kestävyyteen liittyen. Vaatimusten täyttäminen edellyttää uutta osaamista.
”Sekä kansallinen että EU-tason sääntely on laajentunut koskemaan yhä suurempaa osaa organisaatioiden ympäristövaikutuksista. Tästä esimerkkeinä toimivat EU:n kestävyysraportointidirektiivi CSRD ja Suomen uusi luonnonsuojelulaki. Organisaatioiden onkin viisasta ottaa uudet työkalut haltuun hyvissä ajoin”, kertoo projektitutkija Veera Vainio (kuvassa oikealla) Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomista.
JYU avoin tuo tarjontaansa uudet maksuttomat kestävyysopinnot, jonka kolme kurssia keskittyvät ekologiseen kompensaatioon, hiilijalanjälkeen ja kiertotalouteen.
Voit opiskella kursseja yksittäin haluamassasi järjestyksessä tai suorittaa kaikki kolme. Kurssit ovat maksuttomia, joustavia verkkokursseja, jotka voi opiskella täysin oman aikataulunsa mukaan.
Kursseista kaksi aukeaa marraskuussa:
Kolmas kurssi, Kiertotalous tutuksi (1 op), on vuorossa alkuvuodesta 2025.
Ensin haltuun ekologinen kompensaatio ja hiilijalanjälki
Kurssien teemat liittyvät saumattomasti aikamme polttavien ympäristöongelmien, luontokadon ja ilmastonmuutoksen, ratkaisemiseen.
”Ekologinen kompensaatio on ollut käytössä monissa maissa jo pitkään, mutta Suomessa menettely on varsin tuore”, toteaa JYU.Wisdomin projektisuunnittelija Laura Kauniskangas. Hän on kehittänyt kestävyysopintojen ensimmäistä, ekologista kompensaatiota käsittelevää, kurssia ja toimii sen vastuuopettajana.
”Kurssilla tutustutaan kehittyvän kompensaatiojärjestelmämme toimintaan ja vapaaehtoista ekologista kompensaatiota koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön. Tällä kurssilla opit, miten ekologinen kompensaatio täydentää olemassa olevaa luonnonsuojelutyökalujen valikoimaa ja edistää luonnon tilan parantamista.”
Myös toinen kurssi, Hiilijalanjälki haltuun, tuottaa opiskelijoille hyvin kysyttyä, ajankohtaista tietotaitoa.
”Kurssi on kehitetty erityisesti organisaatioiden näkökulmasta. Se tutustuttaa kasvihuonekaasupäästöjen lähteisiin ja vaikutuksiin maapallolla sekä erilaisiin hiilijalanjäljen laskennan menetelmiin ja työkaluihin. Kurssilla pohditaan myös keinoja organisaation hiilijalanjäljen pienentämiseen”, kuvaa kurssia rakentanut Vainio.
Tieteenalojen yhteistyötä vastuullisuuden hyväksi
Kaikki kolme uutta kurssia on tuotettu avoimen yliopiston tarjontaan yhdessä Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin kanssa. Wisdom edistää tutkimuspohjaista ymmärrystä planetaarisen hyvinvoinnin reunaehdoista ja rakentaa toimenpidesuosituksia sen saavuttamiseksi yhteiskunnassa.
”Yhteiskunnallinen tilaus esimerkiksi ekologisen kompensaation osaajille on ennennäkemättömän suurta. Tähän ovat vaikuttaneet Suomen uusi luonnonsuojelulaki ja EU:n ennallistamisasetus. Wisdomin visio on vastata kasvaviin kestävyysosaamisen tarpeisiin luomalla kaikille avoimesti tarjottavat opinnot, jotka edistävät yhteiskunnan kestävyysmurrosta”, sanoo JYU.Wisdomin johtaja, ekologian professori Janne Kotiaho.

JYU avoimen opintotarjonnasta löytyy ennestään muitakin JYU.Wisdomin tuottamia verkkokursseja, jotka voi opiskella maksutta kuka vain, milloin vain. Planetaarinen hyvinvointi -opinnot koostuvat neljästä kurssista, ja Luonto uhan alla kahdesta kurssista. Molemmat rakentavat ymmärrystä ja osaamista ilmastonmuutoksen, monimuotoisuuskadon ja vastuullisuuden teemoista useampien tieteenalojen näkökulmasta.
Ekologisen kompensaation perusteet -kurssi tuotettiin OVI-hankkeessa, joka oli osa Maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -toimenpidekokonaisuutta.