Tietoäٱäiede, Viivi Mattinen: Väylä opiskelijaäään ja omalle uralle
ԲäԱ ajatukseni lukion ä oli hakeminen luokanopettajaopintoihin. ä ⱹäää ääǰ ja ä kirpaisevat 0,61 辱ٱٳä opiskelupaikasta. Nyt ä쾱äٱ varasijalle ääԱ äٳää jonkinlaiselta onnenkantamoiselta. Uskon, ٳä olen itselleni paremmin sopivalla alalla.
Pian ääDZܱ ä ö ⱹää avoimesta yliopistosta jotain hyvin mielenkiintoista: liiketoimintaosaamisen perusopinnot, kauppakorkeakoulun kursseja ja پٴäٱäپٱ opintoja. ä pystyi opiskelemaan joustavasti omaan arkeen sovittaen ja tutkinto-opintoihin ääٱ. Halusin oppia uutta ja ٳٲä, ja siihen oli öٲԲ sopiva keino.
Tutkinto-opintoja kohti ulkomailta ä
Muutin Pohjois-Amerikkaan ö, sitten Ruotsiin. ղöԳٱ rakkaan harrastukseni, raviurheilun, parissa ja opiskelin samalla DZäٳٱپ avoimessa. Suomeen palattuani tein ne kurssit, jotka ٳپä ääDZDz.
Opiskelin tavoitteellisesti پٴäٱäپٱ avoimen väylän haun ٳää opinnot – ja lopulta ylikin. ääDZ辱ԳٴᲹ opiskellessani ö varmistuin ä, ٳä ää on minun alani, opintoasteeni ja oppilaitokseni. Tutustuin alan ä yliopisto-opiskeluun.
ääDZ辱ܲ opiskellaan oman hakukohteen valintaperusteissa vaadittavat opinnot ja haetaan niihin perustuen tutkinto-opiskelupaikkaa. Hakiessani äääԾ vaadittiin opintojen keskiarvosana 3/5. Itse hakeminen Opintopolun lomakkeella oli helppoa, ä vaadittujen opintojen suoritettamisen ä olin hakukelpoinen, ja opintopaikan saaminen ä mainituilla ehdoilla پٴäٱäپٱ äää oli varmaa. Siksikin valintaperusteisiin perehtyminen on äää: Ծä ä muun muassa kuinka monta opiskelijaa haussa voidaan valita ja kuinka valinta tapahtuu.
Kun ääܲ ä sain opiskelupaikan, olin opiskellut jo fuksivuoden verran opintoja ja osasin öԳää itselleni sopivia opiskelutapoja, -taitoja ja -tekniikoita. Tiesin ja tunsin yliopiston äٱä ja osasin ٳٳää opintojani.
Avoimesta suuntaa tuleville opintovalinnoille
Avoimen yliopiston opintojen laaja kattaus eri aiheita avasi äԾ: mihin kaikkeen opinnoilla on mahdollisuus ä, ä 辱ä on mahdollista ⱹԳää ja ٰä ovat itselle mielenkiintoisimmat jatko-opiskelun aiheet.
Kun ääܲ ä sain opiskelupaikan, olin opiskellut jo fuksivuoden verran opintoja ja osasin öԳää itselleni sopivia opiskelutapoja, -taitoja ja -tekniikoita. Tiesin ja tunsin yliopiston äٱä ja osasin ٳٳää opintojani. Olin innoissani opinnoista.
Nyt, Աä vuotta ö, olen kauppatieteiden maisteri ja oman alani ٲöä. Opinnot avoimessa auttoivat hahmottamaan ja suuntaamaan ö辱ä opintovalintojani.
ղö ja opiskelu sopivat hyvin yhteen
Kiinnostukseni tekniseen ja kaupalliseen alaan oli valtava jo ennen tutkinto-opintojen aloittamista. Tietoäٱäieteen opinnoissa ne 徱ٲⱹä sujuvasti. ää kauppaa äää verkossa, joten tuo 徱ٱä toimii ja tarjoaa edellytykset ⱹä uralle. ää ٰä ٲöԳٱ myynnin ٱää, joissa voin öԳää osaamistani.
Olen tehnyt öä koko opiskelu-urani ajan, mm. hevosalalla, äٳä첹ܱ貹 ja omalla opintoalallani. Avoimen opintojen aikana ٲö ja opintojen aikataulujen sovittaminen oli todella joustavaa. Tutkinto-opiskelijana informaatiotekologian tiedekunnassa monet kurssit voi opiskella äٱ, ä mahdollistaa oman arjen äٳä ٲԲä äö. On kuitenkin äää muistaa ö hallita omat aikataulut ja ٱää, jotta opinnot 徱ٲⱹä ja muukin ää pysyy raiteillaan.
ղössäkäynti opintojen rinnalla palveli ö ٳٲ⳾äԾ valmistumista ja työäää kohti: samalla, kun opiskelin sain jo ٱٳٲä työäätaitoja ja -kokemusta, ä on äää äää alallamme ja ٲöhaussa.
Olen opiskelu-urastani kiitollinen avoimen ä tiedekunnalle ja tietenkin Աäö Dumppi ry:lle: äپٳٱ paikkanne juuri sellaisena kuin joskus haaveilin.
ääԱ辱ٳܾ muistoja, ää ja osaamista
Avoimen opintojeni aikana sain ö jo tuttavia, kavereita ja jopa ää, jotka ö ä ää쾱 äää ovat arjessani ää. ää ٱö loi samalla ö sosiaalista äädz, niin opintojen ajalle kuin niiden ä äään.
Niin avoimessa yliopistossa kuin varsinaisena tutkinto-opiskelijana opetus on ⱹää yliopistossa laadukasta ja yliopistokulttuuri vahvaa. Kurssit ovat ajankohtaisia ja tasokkaita, ja ٱöllisyys olennainen osa oppimista ja opiskeluäää. Olen opiskelu-urastani kiitollinen avoimen ä tiedekunnalle ja tietenkin Աäö Dumppi ry:lle: äپٳٱ paikkanne juuri sellaisena kuin joskus haaveilin.
ⱹää yliopistosta, avoimen ja tiedekunnan opinnoista, yliopistoٱöstä ja kauniista ihmisenkokoisesta yliopistokaupungista ä minulle ään pituisia muistoja.