Ģ��ֱ��

Tapaan sanoa, että elämme historiassa nyt. Tällä tarkoitan, että kannamme historiassa tehtyjen päätösten sekä tapahtumien taakkaa ja toivoa.

Opiskelin pari vuotta sitten kestävän kehityksen ympäristösuunnittelijaksi, kun tuntui, että tarvitsen vastauksia ja tietoa. Heräsin yhtäkkiä huomaamaan, että planetaarinen tila ei ehkä olekaan niin hyvässä tilassa, kuin olin ajatellut.

Minut herätti . Siinä kerrottiin Ellen MacArthur Foundationin raportista, jonka mukaan vuonna 2050 meressä on enemmän muovia kuin kaloja. Pysähdyin laskemaan, minkä ikäisiä omat lapseni ovat tuossa kohtaa ja millainen maailma heillä on edessään.

Arvojen mukaista elämää ja uuden opiskelua

Olen aina luottanut suomalaiseen koulujärjestelmään tiedon jakajana ja luotettavana opettajana. Loogisin tapa tavoitella tietoa ja tukea on opiskelemalla niitä sisältöjä, jotka tukevat omaa työtä.

Sanonta tieto lisää tuskaa pitää ja ei pidä paikkaansa. Olen saanut toivoa nimenomaan tiedon kautta

Omalla kohdallani opinnot ovat tukeneet henkilökohtaista muutostani ja kasvua ihmisenä, vaikka olen jo pian 47-vuotias. Välillä ikäkysymys on hirvittänyt: olenko jo liian vanha alanvaihtajaksi? Nyt on myöhäistä perääntyä, paluuta menneeseen ei enää ole.

Sanonta tieto lisää tuskaa pitää ja ei pidä paikkaansa. Olen saanut toivoa nimenomaan tiedon kautta. Tämä on se näkökulma, joka ajaa minua eteenpäin.

Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston Planetaarisen hyvinvoinnin kurssit ovat sisällöiltään hyvät ja selkeästi jäsennellyt, mikä on auttanut järjestelemään omia kokemuksia ja ajatuksia.

Omassa elämässäni kulkee mukana loputon pohdinta siitä, miten planeettamme tilasta tulisi puhua. On kyse laajoista konteksteista, eikä niitä voi juuri yksinkertaistaa ilman että mutkat suoristuvat. Planetaarinen hyvinvointi koostuu moniulotteisista asiakokonaisuuksista: jos teemaa oiotaan kovin paljon, syntyykö silloin aitoa ymmärrystä aiheesta?

Kun opiskelen Jyväskylän yliopistossa, voin luottaa, että ohjaudun oikeiden asioiden äärelle. 

Ymmärtämisen vaikeus ja kauneus on osa elämää. Kaikissa meissä on muutosvastarintaa, joka luo jokaiselle omanlaisensa kynnyksen. Itselleni moni asia aiheuttaa pitkäjänteistäkin pohdintaa, sillä tunnistan muutosvastarinnan itsessäni, eikä siitä pääse yli ennen kuin ymmärtää, mistä se kumpuaa.

Arvomaailmamuutokseni tapahtui melko myöhäisellä iällä. Jotkin asiat itsessäni ovat olleet niin vakiintuneita, että olen joutunut rakentamaan näitä osia arvoihini liittyen kokonaan uudestaan voidakseni kokonaisuutena paremmin. Ymmärrän itseäni, ihmistä ja ilmastonmuutosta, kun hankintietoa ja opiskelen aihetta.

Maailma on tulvillaan kaiken tasoista tietoa. Kun opiskelen Jyväskylän yliopistossa, voin luottaa, että ohjaudun oikeiden asioiden äärelle.