Liikunta- ja hyvinvointiosaaminen, Eero Juvonen: ”Johtajan tulee ymmärtää hyvinvointia kokonaisvaltaisesti”

Kipinä opiskeluun syttyi, kun huomasin verkosta mainoksen Jyväskylän avoimen yliopiston maksuttomasta Kehosta mitattava hyvinvointitieto -kurssista. Perehtyessäni opintoihin tarkemmin huomasin, että ne muodostavat aika fiksun kokonaisuuden, joka olisi mahdollista tehdä työn ohella.
Liikunta- ja hyvinvointiosaaminen -opintokokonaisuuden perusosa (yhteensä 6 opintopistettä) oli kaikille pakollisia, joiden lisäksi sain valita itseäni kiinnostavia valinnaisia opintoja. Otin muun muassa tekoälyyn ja digitaaliseen markkinointiin liittyviä kursseja. Tarjolla olisi ollut myös muita mielenkiintoisia opintoja, kuten liikuntapsykologiaa, ravitsemustiedettä ja pedagogiikkaa.
Kiinnostus analytiikkaan on noussut näiden opintojen myötä. Minulla on usein urheilukello ranteessa, mutta vasta näiden opintojen myötä huomasin, että oikein tehtynä myös kohtalaisen pienellä treenillä voi saada hyvän harjoitusvasteen.
Selkeät ja omaan tahtiin suoritettavat opinnot
Valtaosa opinnoista oli järjestetty niin, että ne sai tehdä täysin omaan tahtiin. Käytännössä perehdyin artikkeleihin, luentovideoihin sekä muuhun materiaaliin ja tein niiden pohjalta erilaisia tehtäviä. Vain yhdellä jaksolla oli tentti. ErityisestiHyvinvointivalmennus elintapamuutoksen tukemisessa -jakso jäi mieleen, sillä tuolloin pääsin toteuttamaan asiakkaalle suunnatun valmennusprosessin alusta loppuun kurssilla käytetyillä menetelmillä.
Opintoihin oli helppo tarttua, sillä ne oli mielestäni hyvin jäsennelty. Kurssien aikataulu, tehtävät ja kaikki tarvittava tieto löytyi kätevästi Moodlessa, mikä oli suuri positiivinen yllätys siihen verrattuna, mitä opiskelu oli valmistuessani KTM:ksi vuonna 2014. Ohjausta en tarvinnut, mutta tiedän, että Moodlen kautta olisin saanut nopeasti vastaukset kysymyksiini opettajalta.
Aiempien opintojen ansiosta opiskelu ei ollut itselleni erityisen vaativaa. Liian kevyesti opintoja ei kuitenkaan kannata lähestyä, sillä opiskelu vaatii aikaa ja suunnitelmallisuutta, varsinkin muun elämän kanssa tehtynä. Itse tein opintoja pääasiassa ilta-aikaan sekä viikonloppuisin.
Opinnoissa auttoi suuresti kaksi seikkaa: kotoa puolisolta saatu tuki sekä se, että pystyn työni puolesta itse rakentamaan oman kalenterini kuten parhaaksi näen. Olen kiitollinen myös siitä, että opintokokonaisuus oli selvästi suunniteltu niin, että opintoja on mahdollista tehdä työssäkäynnin ohella.
Hyvinvointi on kestävän suorituskyvyn perusta, ja jos johtaja ei tunne hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, ei hänen ole mahdollista johtaa tiimiään toistuvasti erinomaisiin suorituksiin.
Opinnoista apua kestävään johtamiseen ja tiedon tulkintaan
Sain Liikunta- ja hyvinvointiosaamisen opintokokonaisuuden suoritettua noin kuudessa kuukaudessa. Nyt jälkikäteen reflektoidessa huomaan, että opinnot auttoivat minua ymmärtämään hyvinvointia ja johtamista holistisesta näkökulmasta. Mielestäni kaikkien tiiminvetäjinä työskentelevien olisi tärkeää ymmärtää, mistä hyvinvointi rakentuu ja erityisesti miten hyvinvointiin voi vaikuttaa.
Työelämässä tulisi päästä eroon siitä ajatuksessa, että johtaminen perustuu vain tehtyjen suoritteiden mittaamiseen. Hyvinvointi on kestävän suorituskyvyn perusta, ja jos johtaja ei tunne hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, ei hänen ole mahdollista johtaa tiimiään toistuvasti erinomaisiin suorituksiin.
Itse elän sen verran tylsää elämää, että opinnot eivät juuri ole vaikuttaneet omaan hyvinvointiini. Entisenä urheilijana nukun, syön ja treenaan hyvin säännöllisesti. Kiinnostus analytiikkaan on kuitenkin noussut näiden opintojen myötä. Minulla on usein urheilukello ranteessa, mutta vasta näiden opintojen myötä huomasin, että oikein tehtynä myös kohtalaisen pienellä treenillä voi saada hyvän harjoitusvasteen. Enää ei tarvitse – enkä voi – treenata kuin 20-vuotiaana urheilijana.
Opinnoista hyötyä niin asiantuntijoille kuin johtajille
Opinnot sopivat erinomaisesti kenelle tahansa, joka on kiinnostunut ymmärtämään paremmin hyvinvointia ja siihen liittyviä tekijöitä. Omasta mielestäni nämä opinnot ovat hyödylliset niin asiantuntijatyötä tekeville (kuten liikunnanohjaajille- ja neuvojille), mutta myös tiiminvetäjänä toimiville. Erityisesti suosittelen näitä henkilöille, jotka pohtivat hakeutuvansa liikunta-alalle. Opinnoista voi saada kipinän jatkaa pidemmälle alalla.
Joustavan tästä kokonaisuudesta tekee se, että kokonaisuuden laajuus voi olla mitä tahansa 15–50 op:n välillä. Opintojen myötä olen itse innostunut opiskelemaan lisää liikunnasta ja hyvinvoinnista.
äپٴᲹ:&Բ;
- Tutustu Liikunta- ja hyvinvointiosaamisen opintoihin JYU avoimessa yliopistossa
- Liikunta- ja hyvinvointiosaamisen opinnot voit opiskella myös ryhmässä tietyissä yhteistyöoppilaitoksissamme: Tutustu tarkemmin oppilaitoksen omalla verkkosivulla