Jyväskylän yliopiston kaksi uutta tutkinto-ohjelmaa

Jyväskylän yliopistossa on yli 100 tutkinto-ohjelmaa ja opiskelijat pystyvät yhdistelemään vapaavalintaisista opinnoista juuri itsensä näköisen tutkinnon. Laaja opintotarjonta laajenee kahdella tutkinto-ohjelmalla vuonna 2025.
Business Innovation and Sustainability -kandidaattiohjelma
Kauppakorkeakoulun ensimmäisessä kansainvälisessä kandidaattiohjelmassa Business Innovation and Sustainability opitaan liiketoiminnan innovaatioiden hallintaa, kestävää johtamista, uuden liiketoiminnan luomista, päätöksentekoa ja kestävyyssiirtymää. Englanninkielisissä tutkinto-ohjelman opinnoissa keskitytään erityisesti kestävän liiketoiminnan kehittämiseen, päätöksentekoon ja innovaatioihin, jotka valmistavat sinut kohtaamaan globaalin talouden ajankohtaiset haasteet. 
Opintojen aikana perehdyt siihen, miten yritykset voivat menestyä samalla kun ne vastaavat tärkeisiin ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviin kysymyksiin. Pääset oppimaan alan asiantuntijoilta ja kehittämään käytännön taitoja, jotka auttavat sinua työskentelemään monikulttuurisissa ja kansainvälisissä organisaatioissa.  
Tutkinto valmistaa työskentelemään erilaisissa liikkeenjohdollisissa asiantuntijatehtävissä, esimerkiksi liikkeenjohdon konsulttina, yritysvastuussa, vihreiden innovaatioiden johtamisessa ja yrittäjänä. Kandidaatin tutkinnon jälkeen opiskelija voi myös jatkaa opintojasi kansainvälisissä Kauppakorkeakoulun maisteriohjelmissa, joissa erikoistutaan esimerkiksi ympäristöjohtamiseen, kansainväliseen liiketoimintaan, digitaaliseen markkinointiin ja viestintään tai vastuulliseen urheilujohtamiseen.
Hae englanninkieliseen tutkinto-ohjelmaan kevään 1. yhteishaussa 8.–22.1.2025!
Lue lisää: Bachelor's Degree Programme in Business Innovation and Sustainability
Globaali Eurooppa -maisteriohjelma (GlobE)
Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan Globaali Eurooppa -maisteriohjelmassa harjoitetaan valmiuksia analysoida ja arvioida eurooppalaisen politiikan pitkän aikavälin kehittymistä ja vaikutuksia sekä Suomessa että Euroopan globaalissa toimintaympäristössä. Ohjelmassa yhdistyvät ainutlaatuisesti yhteiskuntatieteiden, historian, kulttuurin ja kielentutkimuksen näkökulmat. Ohjelman keskiössä on Euroopan kulttuurisesti moninainen ja monikielinen toimintaympäristö.
Ohjelma avaa näköaloja Euroopan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen historiaan, kansainvälisiin toimijoihin sekä kulttuurin ja narratiivien rooliin globaalissa politiikassa ja diplomatiassa. Ohjelma tarjoaa opiskelijoille tieteellisen perustan ja analyyttisia välineitä kansainvälisten instituutioiden ja käytäntöjen ymmärtämiseen sekä osallistumiseen yhdenvertaisuuden, demokratian ja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen erilaisissa kansainvälissä tehtävissä.  
Monitieteinen ohjelma antaa valmiudet toimia vaativissa ja vastuullisissa työtehtävissä, joissa edellytetään kansainvälistä osaamista yhteiskunnan, politiikan, kulttuurin ja monikielisyyden alueilla. Ohjelmasta valmistuneena maisterina sinulla on valmiudet ²â³¾³¾Ã¤°ù³Ùää monialaisia, kulttuurisesti moninaisia ja moniäänisiä toimintaympäristöjä ja toimia niissä suunnittelu-, asiantuntija-, kehitys- ja johtotehtävissä. Voit sijoittua esimerkiksi kuntien ja valtion palvelukseen, järjestöihin, yrityksiin ja organisaatioihin paikalliselle, valtiolliselle tai kansainväliselle tasolle. Työpaikkasi voi olla vaikkapa kansainvälisessä organisaatiossa, kuten Euroopan unioni tai YK, viestintä- ja media-alalla, opetus-, sivistys- ja kulttuurisektorilla, hallinnossa tai kulttuuriviennin ja -vaihdon parissa.
Hae tutkinto-ohjelmaan kevään 2. yhteishaussa 11.–25.3.2025! Ohjelmaan vaaditaan alempi korkeakoulututkinto. Jyväskylän yliopiston tutkinto-ohjelmien joukosta hyviä vaihtoehtoja, joissa suoritetun kandidaatintutkinnon perusteella ohjelmaan voi hakea, ovat esim.
-
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian kandidaatti- ja maisteriohjelma
-
Taidehistorian ja taidekasvatuksen kandidaatti- ja maisteriohjelma
-
Historian kandidaatti- ja maisteriohjelma
-
Viestinnän kandidaatti- ja maisteriohjelma
-
Kieliasiantuntijan kandidaatti- ja maisteriohjelma