Alumniesittelyssä Essi Rantala

Lukiolaisena Essi Rantala ei haaveillut työstä terveydenhoidon parissa. Hän oli kiinnostunut luovista aloista ja harrasti vapaa-ajallaan teatteria. Lukiossa opinto-ohjaus ei puhutellut. Essi ei kokenut mielenkiintoa pohtia jatko-opiskelumahdollisuuksiaan, vaan lähti töihin heti lukion jälkeen.
” En koskaan ajatellut yliopistoa vaihtoehtona. Se ei näyttäytynyt omana juttuna.”
Töissä ollessaan Essi huomasi lehdestä silloisen JAO:n (nykyisen Gradian) ilmoituksen alkavasta lähihoitajakoulutuksesta ja haki sinne. – Koulutus yllätti positiivisesti, Essi kertoo. Tutustuminen sairaalamaailmaan ja erilaisiin asiakasryhmiin; lapsiin, nuoriin, kehitysvammaisiin ja vanhuksiin herätti kiinnostuksen alaan.
”Sain myös todella hyvää palautetta vuorovaikutustilanteista.”
Valmistuttuaan lähihoitajaksi Essi jatkoi suoraan opiskelua sairaanhoitajaksi. Opinnot hän saattoi loppuun Saimaan ammattikorkeakoulussa (nykyinen LAB-ammattikorkeakoulu) Lappeenrannassa, jossa myös hänen miehensä opiskeli ensihoitajaksi. Ajankohtaiseksi tuli myös perheen perustaminen.
Essi työskenteli valmistumisensa jälkeen sairaanhoitajana erilaisissa työympäristöissä Etelä-Karjalan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiireissä sekä sotainvalidien sairaskodissa. Siellä hän keskittyi erityisesti vanhusten hoitotyöhön ja kiinnostui lisää. Hän halusi tietää tarkemmin ja perusteellisemmin ikääntyneen toimintakykyyn ja osallisuuteen vaikuttavista tekijöistä.
”Minua kiinnosti, kuinka hoitotyössä voisin vaikuttaa iäkkäiden ihmisten terveyteen, toimintakykyyn ja etenkin osallisuuteen. Niinpä hakeuduin opiskelemaan yliopistoon nimenomaan gerontologiaa.”
Myös gerontologian monitieteisyys kiehtoi Essiä. Opintojen edetessä hän alkoi ymmärtämään, että oli tullut aivan oikeaan paikkaan opiskelemaan. Gerontologian opinnot antoivat paljon suuntautumismahdollisuuksia ja ihmisen ikääntymistä tarkasteltiin monipuolisesti niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta.
”Ymmärsin myös, että ikääntyminen koskee meitä kaikkia, vaikka opintoihin hakeutuessa ensisijaisesti mielessäni olivat vain eläkeiässä olevat ihmiset ja erityisen iäkkäät, yli 90-vuotiaat tervaskannot.”
Opiskeluajasta yliopistossa Essillä on hyvät muistot. Hän ei ollut ainoa aikuisopiskelija, jolla oli takanaan työelämäkokemusta. – Löysimme heti toisemme, Essi muistelee. He pitävät edelleen yhteyttä ja tapaavat säännöllisesti. - Se, että rakensimme osaamistamme jo työssä opitun päälle, avarsi meidän kaikkien ajattelua ja synnytti uusia verkostoja.
Myös pro gradun ohjausprosessi teki Essiin vaikutuksen: - Se, kuinka ohjaajani sitoutti minut työhön ja auttoi rajaamisessa, oli aivan mahtavaa. Olen ottanut saman toimintatavan osaksi omaa työtäni, Essi kertoo. Hän kokee myös, että on saanut hyvää oppia tutkimukseen ja tutkimusmenetelmiin ja -strategioihin.
”Se on auttanut monessa työtehtävässä, missä suunnittelua ohjaa vahvasti näyttöön perustuvuus, eli luotettavaksi arvioitu ja ajantasainen tutkittu tieto.”
Essi Rantala työskenteli opintojensa ohella keikkatyössä sekä pidempiä jaksoja opintojen loma-aikoina. Erilaiset työympäristöt kiinnostivat monipuolisesti ja siinä samassa myös kehittyminen omassa työssä. Gradun tekemisen jälkeen hän aloitti vielä opettajan pedagogiset opinnot, jotka poikivatkin työtarjouksen Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta (POKE). Essi opetti lähihoitaja-opiskelijoille ammatillisia aineita monipuolisesti aina lääkelaskennasta hoitotyön kädentaitoihin sekä tuki nuoria peruskoulusta toiselle asteelle siirtyneitä opiskelijoita kasvamaan lähihoitajan ammattiin. Lisäksi opettajan tehtäviin kuului vahvasti työssäoppimisen ohjaus- ja arviointitehtävät. Gerontologista osaamistaan Essi pääsi hyödyntämään erityisesti ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalan sekä vanhustyön erikoisammattitutkinnon vastuuopettajana.
”Suhtauduin aluksi epäillen pedagogiseen osaamiseeni, mutta se osoittautuikin vahvuudekseni. Tunnistin monenlaiset opiskelun lähtötilanteet. Osasin tukea opiskelijoiden erilaisia tarpeita ja auttaa heitä löytämään omat tapansa ratkaista tehtäviä. Työskentely opettajana usean vuoden ajan on antanut hyvän pohjan jatkoon ja rohkeuttakin tuoda omaa asiantuntijuutta esiin. ”
Opettajan tehtävistä Essi Rantala siirtyi ensin koulutussuunnittelijaksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirille ja sieltä Keski-Suomen hyvinvointialueelle opetusylihoitajaksi. Hän tukee hoitotyön ja sosiaalihuollon henkilöstön osaamisen kehittämistä yhteistyössä vastuualueiden johdon, professiojohtajien ja asiantuntijoiden kanssa. – Nykyisessä työssäni kiteytyy kaikki opiskeluajan ja työelämän kokemukseni, Essi summaa työuraansa.
Essin työ keskittyy pääosin henkilöstön ammatillisen jatko- ja täydennyskoulutuksen sekä henkilöstökoulutuksen kehittämiseen ja suunnitteluun, oppilaitosyhteistyöhön sekä oppisopimuskoulutusprosessin kehittämiseen.
”Työssäni pyrin tukemaan henkilöstön urakehitystä, asiantuntijuuden ja osaamisen vahvistumista ja sitä kautta myös kiinnittymistä työhön. Pyrin omalta osaltani lisäämään sote-alan ja Keski-Suomen hyvinvointialueen vetovoimaisuutta ja myönteistä mielikuvaa työskennellessäni eri verkostoissa.”
Essi on hyvä esimerkki jatkuvan oppimisen näkökulmasta. Hän on loputtoman kiinnostunut eri asioista ja itsensä kehittämisestä. – Tällä hetkellä opiskelen projektinjohtamista. Hänestä on ollut mahtavaa huomata, kuinka paljon verkostoja on jo ehtinyt syntyä työuran aikana. Tämä onkin tärkein asia, jonka hän tahtoo sanoa nykyisille ja tuleville opiskelijoille.
”Olkaa aktiivisia ja kiinnostukaa ihmisistä! Menkää mukaan lukupiireihin ja erilaisiin ryhmiin ja luokaa verkostoja.”