Ruusupuisto tutkii ja keskustelee: Mediakasvatus nyt ja tulevaisuudessa

Suomalainen mediakasvatus on herättänyt viime vuosien aikana paljon kansainvälistä kiinnostusta. Muiden muassa CNNn, The Guardianin ja The New York Timesin kaltaiset mediat ovat uutisoineet suomalaisen medialukutaitotyön merkityksestä esimerkiksi disinformaation vähentämiseksi tai demokratian vahvistamiseksi. Kahden temaattiseen keskustelun kautta tarkastellaan sekä mediakulttuurin ajankohtaisia ilmiöitä että kasvatuksen mahdollisuuksia yhä muuttuvassa maailmassa. Miltä mediakasvatuksen tulevaisuus näyttäytyy?

Tapahtuman tiedot

Tapahtuma-aika
-
Tapahtumatyyppi
Opiskelijatapahtumat
Yleisöluennot, seminaarit ja keskustelutilaisuudet
Tapahtuman kieli
Suomi
Tapahtuman esteettömyys ja saavutettavuus
Tapahtumatilaan on esteetön pääsy
Tapahtuman osoite

Alvar Aallon katu 9
Jyväskylä 40600
Suomi

Tapahtuman järjestäjä
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta
Tapahtuman maksullisuus
Maksuton
Tapahtuman paikkakategoria
³§±ð³¾¾±²Ô²¹²¹°ù¾±²Ô³¾Ã¤°ì¾±

Vaikka mediakasvatusta kehitetty, toteutettu ja tutkittu pitkään, olemassa olevat ja totutut keinot eivät välttämättä päde muuttuvassa maailmassa. Datafikaation, alustoitumisen ja tekoälyn kaltaiset teknologiset ilmiöt haastavat eri alojen ammattilaisia pohtimaan esimerkiksi:

  • Mihin medialukutaidon osa-alueisiin tulisi kiinnittää huomiota mediakulttuurin laajentuessa? 
  • Kuinka voimme varmistaa mediakasvatuksen ajankohtaisuuden jatkuvasti muuttuvassa maailmassa?

Pohdittaessa mediakasvatuksen tulevaisuutta tarvitaan tutkimuspohjaista, ennakkoluulotonta ja kriittistä reflektiota siitä, millä tavalla mediakasvatuksessa pystytään vastaamaan uusiin ja nouseviin haasteisiin.

Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -tilaisuudessa tuodaan yhteen mediakasvatuksen asiantuntijoita eri kentiltä. Poikkisektoriaalinen lähestymistapa mahdollistaa suomalaisen mediakasvatuksen ja siihen nivoutuvien pidempien kaarien ymmärtämisen niin tutkimuksen, kansalaisyhteiskunnan kuin valtionhallinnon näkökulmista. Tilaisuus nostaa esiin tutkimusperustaisuuden, laadukkaan opettajankoulutuksen ja laaja-alaisen yhteistyön merkitystä mediakasvatuskentän suunnannäyttäjänä. 

Millaisessa mediamaailmassa elämme? 

pj. Lauri Palsa, Jyväskylän yliopisto / Mediakasvatusseura

  • Sirkku Kotilainen, Tampereen yliopisto
  • Pekka Mertala, Jyväskylän yliopisto, OKL
  • Leo Pekkala, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
  • Anssi Pietiläinen, Jyväskylän nuorisopalvelut
  • Christa Prusskij, Mediakasvatusseura
  • Tanja Välisalo, Kansallisarkisto

Mikä haastaa mediakasvatusta nyt ja tulevaisuudessa? 

pj. Elina Hämäläinen, Critical-hanke / Jyväskylän yliopisto

  • Mari Hankala, Jyväskylän yliopisto, OKL
  • Auli Lehtinen, Jyväskylän yliopisto, OKL
  • Reijo Kupiainen, Critical-hanke / Tampereen yliopisto
  • Rauna Rahja, Mannerheimin lastensuojeluliitto
  • Päivi Rasi-Heikkinen, Lapin yliopisto

Tilaisuus on suunnattu kaikille median ja kasvatuksen kysymyksistä kiinnostuneille tutkijoille, eri alojen ammattilaisille ja opiskelijoille.
 

Tilaisuuden järjestävät Critical-hanke (STN) ja Mediakasvatusseura
 

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹

Lisää kalenteriin