Jyväskylän Kesä on Pohjoismaiden vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty kaupunkifestivaali. Vuonna 1955 keksitty tapahtuma nousi pian perustamisensa jälkeen koko Euroopan merkittävimpien kesätapahtumien joukkoon. Jyväskylässä ovat käyneet maailman johtavat säveltäjät, arkkitehdit, muusikot, elokuvantekijät, filosofit, tutkijat, tanssijat ja teatterintekijät. Festivaalin ydin on ollut perustamisesta saakka korkeatasoisissa taidesisällöissä, uusien teosten ja tekijöiden esiintuomisessa, yhteiskunnallisissa teemoissa ja yleisöjä osallistavassa järjestämisfilosofiassa.
Vuonna 2025, festivaalin 70-vuotisjuhlavuonna, teemana on sivistys. Puheohjelmissa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä erilaisia sivistykseen liittyviä, nykyajan ilmiöitä ja aiheita: millaista on sivistynyt keskustelu ja kuuluuko sananvapauteen enää vastuuta? Onko sivistys kaikkien saatavilla, vai luodaanko sillä entistä enemmän yhteiskunnallisia eroja? Onko Suomen perinteisesti vahvalla sivistyspääomalla tulevaisuutta? Onko kuluttaminen välttämätöntä yksilön, yrityksen ja kansantalouden näkökulmasta, vai löytyykö hyvä elämä toisaalta?
Tapahtumaviikolla on mahdollista myös jaloitella omia ajatuksia filosofien opastamana, tulla sivistyneen keskustelun ammattilaiseksi ja oppia, kuinka omalle takapihalle voi muodostaa niityn. Kirjastorakennus Lähteessä on esillä myös 23.6.- 16.8.2025 Jyväskylän Kesän 70-vuotisnäyttely, joka esittelee tapahtuman merkittävimpiä teemoja ja käänteitä muun muassa valokuvien, lehtien, äänitteiden ja julisteiden kautta.
Jyväskylän Kesän puheohjelmat ovat pääsymaksuttomia ja avoimia tilaisuuksia kaikille. Puheohjelmat striimataan Jyväskylän Kesän verkkosivulle, Mediatalo Keskisuomalaisen verkkosivulle sekä Yle Areenaan. Puheohjelmista tehdään tallenteet, jotka ovat saatavilla Jyväskylän Kesän verkkosivuilla ja Yle Areenassa.
Tilaisuudet pidetään suomeksi.