Tohtoriopiskelijan, ohjaajan ja seurantaryhmän tehtävät

³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç

Ohje koskee soveltuvin osin myös lisenstiaatin tutkintoa ja lisensiaatintutkimuksia.

Jyväskylän yliopiston tutkintosäännönmukaan jokaisella jatko-opiskelijalla on oltava dekaanin määräämä henkilökohtainen vastuullinen ohjaaja, joka on työsuhteessa Jyväskylän yliopistoon ja jolla on tohtorintutkinto ja riittävät tieteelliset ansiot. Ohjauksen jatkuvuuden varmistamiseksi jatko-opiskelijalle on ohjaajan vaihtuessa määrättävä uusi vastuullinen ohjaaja. Yliopiston tutkijakoulu suosittelee, että jokaiselle uudelle tohtoriopiskelijalle nimetään vähintään kaksi tohtorintutkinnon suorittanutta ohjaajaa, joista yksi on nimetty vastuulliseksi ohjaajaksi.

Tohtorintutkintoa suorittavalla tulee lisäksi olla tiedekunnan nimeämä seurantaryhmä. ³§±ð³Ü°ù²¹²Ô³Ù²¹°ù²â³ó³¾Ã¤Ã¤n kuuluu vähintään yksi tohtorintutkinnon suorittanut henkilö, joka ei ole kyseisen tohtoriopiskelijan ohjaaja eikä ole läheisessä kytköksessä opiskelijan väitöstutkimukseen esimerkiksi yhteisartikkelin kirjoittajana tai tutkimustiedon tuottamisen mahdollistavassa roolissa. Tohtoriopiskelija ja seurantaryhmä tapaavat vuosittain. Myös ohjaajat osallistuvat seurantaryhmän tapaamisiin.

Tohtoriopiskelijan ja hänen ohjaajiensa yhteisesti muodostama suunnitelma väitöskirjan ohjauksesta ja valmistumisen aikataulusta kirjataan ohjausasiakirjaan.

Tohtoriopiskelijan ohjaus

Tohtoriopiskelijan ohjaukseen kuuluu:

  • Säännöllinen ohjaajan antama ohjaus ja seurantaryhmän tuki
  • Korkeatasoinen yliopiston, tiedekunnan ja laitoksen järjestämä opetus
  • Tiedekunnan järjestämä opintoneuvonta
  • Mahdollisuus osallistua yliopistoyhteisön toimintaan
  • Mahdollisuus keskustella ohjaajan ja seurantaryhmän kanssa tutkinnon jälkeisistä uramahdollisuuksista
  • Mahdollisuus tuoda seurantaryhmän tietoon tutkimus- ja/tai jatko-opintosuunnitelman seuraamisessa tai ohjaussuhteessa esiintyvät ongelmat

Tohtoriopiskelijan, ohjaajan ja seurantaryhmän tehtävät