Monikielinen ja kulttuurienvälinen vuorovaikutusosaaminen -opintokokonaisuus

³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç
Monikielinen ja kulttuurienvälinen vuorovaikutusosaaminen -kokonaisuus
Monikielinen ja kulttuurienvälinen vuorovaikutusosaaminen -kokonaisuus on opintokokonaisuus monikielisestä kulttuurienvälisestä vuorovaikutusosaamisesta. Kokonaisuus antaa Jyväskylän yliopiston tutkinto-opiskelijoille mahdollisuuden nostaa esiin sekä opintojen aikana että muutoin hankitun kansainvälinen osaaminen.
Jyväskylän yliopisto tarjoaa paljon opintoja, jotka omalta osaltaan tukevat opiskelijan kansainvälistymisvalmiuksia. Kulttuurienvälinen osaaminen ja kielitaito voivat vahvistua lukuisilla kursseilla tai opiskelijan toimiessa esimerkiksi kansainvälisenä tuutorina. Kansainvälistymisvalmiuksia vahvistavat kurssit voivat olla eri opintokokonaisuuksien tarjontaa tai ne voivat olla myös yksittäisiä kursseja ja/tai kieliopintoja. Kun kielitaitoa ja kulttuurienvälistä osaamista vahvistavat kurssit ovat hajallaan irrallisina opintojaksoina tutkintotodistuksessa, henkilön saavuttamaa monikielistä kulttuurienvälistä osaamista voi olla vaikea hahmottaa ja todentaa.
Kokonaisuutta voi hakea siinä vaiheessa, kun kansainvälistymisvalmiuksia tukevia opintoja on vähintään 20 opintopisteen verran. Ylärajaa opintopisteille ei ole.
Kokonaisuuden hakeminen ja kokoaminen
Suoritettuasi vähintään 20 opintopistettä monikielisyyttä ja kulttuurienvälistö vuorovaikutusosaamista tukevia opintoja voit hakea kokonaisuutta Movista erillisellä lomakkeella.
Koska opintojaksoja ei voi sisällyttää tutkinnossa kahteen eri kokonaisuuteen, varmista aina ennen kokonaisuuden hakua koulutusohjelmasi koulutussuunnittelijalta, ettei tietyn opintojaksojen liittäminen Monikielinen ja kulttuurienvälinen vuorovaikutusosaaminen -kokonaisuuteen aiheuta ongelmia muissa tutkinnon kokonaisuuksissa tai rakenteessa.
Kunkin opiskelijan kokonaisuuden sisällön ja laajuuden määräävät hänen tekemänsä valinnat, enimmäisopintopistemäärää ei ole määritelty.