Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun harjoitteluohjeet

Ohjeet työharjoitteluun Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoille.

³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun (JSBE) varsinaiset opiskelijat voivat suorittaa yhteensä enintään 15 op harjoittelua kandidaatin- ja/tai maisteritutkintoonsa, esimerkiksi 10 op kandidaatintutkintoon ja 5 op maisteritutkintoon. Harjoitteluopintojakson voi sijoittaa tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin.

Harjoittelu on laajuudeltaan 5–15 opintopistettä, perusperiaatteen mukaan kuukauden kokopäiväinen harjoittelu vastaa 5 opintopistettä. Harjoittelun kesto on vähintään 150 h. Kokoaikaisessa harjoittelussa tämä tuntimäärä vastaa yhden kuukauden kestoista harjoittelua. Opintosuunta- tai tutkinto-ohjelmakohtaisia eroavaisuuksia harjoittelun maksimiopintopistemäärässä ja pakollisuudessa on olemassa. Harjoittelun voi suorittaa kotimaassa tai ulkomailla. Harjoittelun voi suorittaa myös osa-aikaisesti.

Harjoittelulle asetetut yleiset kriteerit

Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ekonomin tai kauppatieteiden kandidaatin ammattikäytäntöön jossakin organisaatiossa toimien. Harjoittelun tulee toimenkuvaltaan vastata sellaista tehtävää, mihin tutkinto-ohjelman tavoitemäärittelyn mukaisesti opetuksessa on pyritty antamaan valmiuksia. Harjoittelun tulee täyttää seuraavat vaatimukset:

  • harjoittelutehtävien tulee olla ei-rutiiniluonteisia, tyypillisesti kehittämis-, analysointi- tai selvitystehtäviä
  • opiskelijalla tulee harjoittelupaikalla olla yksikön hyväksymä ohjaaja, jonka kanssa harjoittelija laatii harjoittelusuunnitelman ja harjoittelun tavoitteet
  • harjoittelija toimittaa opintosuunnan harjoitteluvastaavalle ±ð³Ù³Ü°ìä³Ù±ð±ð²Ô harjoittelusuunnitelman
  • opiskelijan tulee laatia harjoittelustaan yksityiskohtainen selonteko, jonka opintosuunnan harjoitteluvastaava hyväksyy.

Harjoittelun opintopisteitä ei voi hakea jälkikäteen, jos esim. kesätöissä olisi opiskelija tehnyt oman alan tehtäviä, jos kesätyön soveltuvuudesta harjoitteluksi ei ole sovittu ennen kuin työ alkoi.

Harjoittelun rahoitusmahdollisuudet

Harjoittelun eri rahoitusmahdollisuuksiin kannattaa tutustua huolellisesti jo suunnitellessasi harjoittelujaksoa opintoihisi. Eri harjoittelurahoituksissa on erilaiset kriteerit ja hakuajat.

Jos harjoittelupaikka on Suomessa tai suomalainen organisaatio ulkomailla (esim. Suomen edustustot), harjoitteluun voi hakea JSBE:n harjoittelutukea. Lisätietoa JSBE:n harjoittelutuesta löydät alta kohdasta 'JSBE:n harjoittelutuen hakeminen'.

Jos tarvitset jo harjoittelupaikkaa hakiessasi hakemuksesi liitteeksi ennakkopäätöksen harjoittelutuesta, täytä harjoittelutuen hakulomake. Valitse lomakkeessa kohta 'tarvitsen ennakkopäätöksen harjoittelutuesta'. Varmista myös harjoittelupaikan alustava soveltuvuus opintosuuntasi harjoitteluksi oppiaineesi harjoitteluvastaavalta ennen harjoittelutukihakemuksen lähettämistä.

Ulkomaan harjoitteluihin ulkomaalaisessa tai suomalaisessa organisaatiossa haettavissa oleva rahoitus

Huom. JSBE:n harjoittelutukea ei voi saada yhtä aikaa Erasmus-harjoitteluapurahan tai yliopiston matka-apurahan kanssa. JSBE:n harjoittelutukea eivät voi myöskään yhtä aikaa saada Opetushallituksen harjoitteluohjelmien kautta harjoittelupaikan saaneet.