
Student Life -kehittämistyö
Student Life –toimintamalli perustuu tutkimustietoon opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn tukemiseksi. Toimintamallia myös kehitetään tutkimusperustaisesti.
Yliopistomme huolehtii ohjauksen saatavuudesta ja laadusta sekä opetuksen esteettömyydestä ja saavutettavuudesta. Opiskelijoille tarjotaan oikeanlaista ja oikea-Âaikaista apua ja tukea koko opiskelun ajan, opintojen alusta aina valmistuÂmiseen asti kolmiportaisen ohjausmallin mukaisesti.
Jyväskylän yliopiston Student Life Â-konsepti on verkostomainen toimintamalli. Jokainen yliopistossa työskentelevä tekee omalta osaltaan Student Life -työtä. Toimintamalli on integroitunut osaksi opetuksen, ohjauksen ja palvelujen kokonaisuutta. Keskeistä on ongelmien varhaisen tunnistamisen ja hyvinvoinnin, opiskelukyvyn ja oppimisen ilon vahvistaminen.