Pedagogisten sparraajien verkosto

JYULearnin alla toimivassa pedagogisten sparraajien verkostossa kehitetään yliopiston opetusta yli opintosuuntien rajojen. Kehittämistoimintaa tehdään kuuden eri teeman parissa. Verkoston toiminta on alkanut syksyllä 2023, ja se jaksottuu aina lukuvuosittain. Verkostoon voi osallistua kuka tahansa henkilökunnasta mahdollisuuksiensa mukaan.

Toiminnan tarkoituksena on jakaa hyviä käytänteitä, sparrata kollegoita ja tehdä pienimuotoisia kokeiluja omassa opetuksessa. Myös kunnianhimoisemmille kehitysideoille esimerkiksi oman opetuksen tutkimisesta on tilaa. Verkoston toimintaa ohjaa pedagoginen yliopistonlehtori Timo Kovanen.

Toiminnan muotoja on neljä

sparraus, opetuslaboratorio, opetuksen tutkimus ja oppimisarkkitehtuurikierros.

Kuva sparraajaverkoston toiminnan neljästä eri muodosta

Kuusi tiimiä:

Käytännössä verkosto on jakautunut kuuteen eri tiimiin

  1. Yhteis- ja tiimiopettajuus
  2. Monimuotoinen pedagogiikka
  3. Monipuoliset palaute- ja arviointikäytänteet
  4. Toimijuutta vahvistava oppimis- ja opiskelijalähtöinen pedagogiikka
  5. Syväsuuntautuneisuus, ajattelun taidot, sivistys ja viisaus
  6. Kokeilullinen pedagogiikka ja flippaus. 

Nämä tiimit kokoontuvat ajoittain ja työstävät teemojensa mukaisia kehittämisideoita.

Pedagogisten sparraajien verkoston esittely

Katso lyhyt esittelyvideo verkoston toiminnasta.

Kevään 2024 tapahtumia

Tärkeät päivämäärät:

13.2.2024 klo 9–12 & 19.2.2024 klo 13–16 JYULearn-seminaarit
  • Suunnattu koko yliopistoyhteisölle
  • Tarjolla herätteleviä alustuksia ja ravistelevia puheenvuoroja kuudesta JYULearn-teemasta sekä työpajoja oman opetuksen kehittämiseen
5.3.2024 Pedagogiset aamukahvit
  • Suunnattu JYULearnin pedagogisten sparraajien verkostolle
³¢¾±²õä°ì²õ¾±:
  • Pedagoginen kokeilulaboratorio 4. periodissa –> Ota oma opintojaksosi kehittämiseen
  • Opetuksen tutkimuskausien kytkeytyminen JYULearn teema-aihioihin

Yhteystiedot

Tiimien jäsenet

Tiimien toiminnassa ovat ohessa lueteltujen jäsenten lisäksi mukana verkoston vetäjä Timo Kovanen, JYULearn-koordinaattori Emilia Ahlström sekä pedagogiset yliopistonlehtorit Päivi Kousa ja Sami Lehesvuori.

(päivitetty 19.12.2023)