PIAAC - Kansainvälinen aikuisten taitotutkimus

Toisessa Kansainvälisessä aikuisten taitotutkimuksessa (PIAAC II) arvioitiin 16-65-vuotiaan aikuisväestön tiedonkäsittelyn perustaitoja: lukutaitoa, numerotaitoa ja adaptiivista ongelmanratkaisutaitoa. Tutkimuksen tulokset julkaistiin 10.12.2024.

 on Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n organisoima, työikäisen aikuisväestön perustaitoihin keskittyvä tutkimusohjelma. Se tuottaa kansainvälisesti ja ajallisesti vertailukelpoista tietoa eri maiden aikuisväestöjen (maassa asuvat 16-65-vuotiaat) perustaidoista ja niiden käytöstä. PIAAC-aineistot ovat kansallisesti edustavia, joten tutkimuksen tulokset kertovat Suomessa noin kolmen ja puolen miljoonan aikuisen taidoista ja osallistujamaissa yhteensä yli miljardin aikuisen taidoista.

Tutkimushankkeen ensimmäinen tiedonkeruu PIAAC I () toteutettiin vuosina 2011-2017 (Suomessa vuosina 2011-2012). Toinen tiedonkeruu PIAAC II () toteutettiin 31 maassa vuosina 2022-2023. PIAAC II -tutkimuksen ensitulokset julkaistiin 10.12.2024.

PIAAC -hankkeen tutkijat, yhteystiedot ja hankkeen perustiedot

PIAAC II -tutkimuksessa selvitettiin, kuinka hyvin aikuiset hallitsevat seuraavia tiedonkäsittelyn perustaitoja:

  • Lukutaito - kirjoitetun tekstin hakeminen, ymmärtäminen, arviointi ja hyödyntäminen erilaisissa arkielämän tilanteissa
  • Numerotaito - numeeristen tietojen hankkiminen ja käyttäminen sekä niistä päätelmien tekeminen arkielämän tilanteissa
  • Adaptiivinen ongelmanratkaisutaito - ongelman määritteleminen, tarvittavan tiedon hakeminen ja ratkaisun toteuttaminen muuttuvissa arkielämän tilanteissa

Vastaajien taitoja arvioivien tehtävien lisäksi tutkimukseen liittyi laaja taustakysely, jolla kerättiin vastaajien demografista ja sosioekonomista taustaa, koulutusta, työtä, vapaa-aikaa ja hyvinvointia koskevia tietoja.

Tutkimuksen tulosten avulla voidaan vastata mm. seuraavanlaisiin kysymyksiin:

  • Ovatko Suomen työikäisen aikuisväestön perustaidot sillä tasolla kuin työ- ja arkielämä nykyajan tietoyhteiskunnassa edellyttää?
  • Miten Suomen työikäisen aikuisväestön keskimääräinen osaamisen taso on muuttunut viime vuosikymmeninä?
  • Minkälainen yhteys perustaidoilla on työllistymiseen ja hyvinvointiin?

PIAAC II -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin vuosina 2022-2023. Tulokset julkaistiin 10.12.2024.

Aikataulu

Tutkimuksen alkuperäinen aikataulu siirtyi vuodella eteenpäin maailmanlaajuisen COVID-19-pandemian vuoksi.

Tiedonkeruu

PIAAC II -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin 31 maassa vuosina 2022-2023. Suomessa tiedonkeruusta vastasi , ja poimittavan otoksen koko oli 12 000 henkilöä.

Esitutkimus: huhtikuu–kesäkuu 2021

Päätutkimus: syyskuu 2022–kesäkuu 2023

Tulokset

PIAAC II -tutkimuksen ensimmäiset tulokset julkaistiin 10.12.2024. Tuolloin OECD julkaisi kansainvälisiä tuloksia sisältävän raportin ja myös julkaistiin. Tulosten raportoinnista vastasi Suomessa .

Uutisia, julkaisuja ja raportteja

Alla ajankohtaisia uutisia ja julkaisuja PIAAC II -tutkimuksesta.

  • Suomen Kuvalehti 17.12.2024 (tilaajille):
  • OKM ja TEM tiedote 10.12.2024:
  • EPALE - Aikuiskoulutuksen eurooppalainen foorumi. Blogi 3.12.2024: Joonas Mannonen taustoittaa joulukuussa julkaistavaa kansallista perustaitotutkimusta (PIAAC II).
  • PIAAC-tutkijatapaamisen materiaali 17.5.2024: Joonas Mannonen: PIAAC-aineiston sisältö ja mahdollisuudet (*.pdf) | 
    Kari Nissinen: PIAAC-aineisto ja sen analysointi (*.pdf)
  • (YouTube 13.3.2023)
  • Somevaikuttaja Juho Flow'n videot:
    Mainos - (TikTok)
    (YouTube)
  • Maija Lyly-Yrjänäinen & Joonas Mannonen (2022). Miten aikuisten taidot ovat kehittyneet viime vuosikymmenellä - Kansainvälisten aikuisten taitotutkimuksen (PIAAC) tiedonkeruu käynnistyi syksyllä 2002. . 
  • Juhani Rautopuro:  MFG 4.0 -tutkimushankkeen blogi 
  • Vieraskynä: Joonas Mannonen:  (Tilastokeskus, Tieto & Trendit | Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit. 8.9.2022)
  • Helsingin Sanomat 7.9.2022:

Alla tutkimusraportteja aikuisten taitotutkimuksista.