Monilukutaidon ja ohjelmoinnillisen ajattelun tutkimus ICILS

ICILS on kansainvälinen tutkimus, jossa tarkastellaan nuorten monilukutaitoa ja tietokoneen käyttötaitoa, ohjelmoinnillista ajattelua sekä opettajien ja koulujen valmiuksia tietotekniikan hyödyntämiseen opetuksessa.

Mikä ICILS-tutkimus on?

Kansainvälisessä monilukutaidon ja ohjelmoinnillisen ajattelun tutkimuksessa () tarkastellaan 8.-luokkalaisten nuorten taitoja käyttää tietokoneita, kun he etsivät, muokkaavat ja arvioivat tietoa sekä luovat sisältöjä ja kommunikoivat toisten kanssa. Tähän liittyy myös tietoverkkojen käytön kriittinen arviointi. Osana tutkimusta tarkastellaan myös nuorten ohjelmoinnillisen ajattelun taitoja. Lisäksi kerätään tietoa opettajien valmiudesta ja asenteista tietotekniikan hyödyntämiseen osana opetusta. Tutkimus koostuu oppilaille tietokoneella toteutettavasta testistä sekä kyselyistä, jotka suunnataan niin oppilaille ja opettajille kuin koulujen rehtoreille ja tieto- ja viestintäteknologian (TVT) vastaavillekin.

ICILS-tutkimusta koordinoi kansainvälinen IEA-järjestö (). Suomessa ICILS-tutkimuksen toteuttaa Koulutuksen tutkimuslaitos yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. 

Suomessa ICILS-tutkimus on toteutettu vuosina 2018 ja 2023. Vuonna 2023 toteutetussa tutkimuksessa mukana oli yli 30 maata. Lisäksi vuonna 2020 kerättiin Opettajapaneeli-aineisto korona-ajan vaikutusten tarkastelua varten.

Tutkimuksen kohderyhmänä ovat 8. luokan oppilaat sekä koulujen opettajat, rehtorit ja TVT-vastuuhenkilöt. 

ICILS-tutkijoiden yhteystiedot ja tutkimuksen hankesivu

ICILS, International Computer and Information Literacy Study in Finland 
 

Tuloksia ja taustaa

Ajankohtaista ICILS-tutkimuksesta

ICILS 2023 -tutkimuksen tulokset on julkaistu 12.11.2024. Raportti löytyy yläpuolelta Tuloksia ja taustaa -otsikon alta.

Tutustu myös ICILS 2023 -tutkimuksen . 

Tutustu .

Tutustu uuteen Teacher Snippets (Suomi) -julkaisuun, jossa tarkastellaan kriittisen lukutaidon opettamista ja osaamista ICILS-tutkimuksessa käytetyn tehtävän avulla.