Picture of Ruusupuisto building

Koulutuksen tutkimuslaitoksen esittely

Koulutuksen tutkimuslaitos (KTL) on vuonna 1968 perustettu valtakunnallinen koulutustutkimuksen keskus. Se on koulutustutkimuksen alalla Pohjoismaiden suurin tutkimuslaitos. Laitos toimii Jyväskylän yliopiston monitieteisenä erillislaitoksena, jossa työskentelee noin 80 henkilöä.

Valtakunnallinen koulutustutkimuksen keskus

Asiantuntevasti ajassa

Koulutuksen tutkimuslaitos tutkii koulutusjärjestelmää perusopetuksesta korkeakoulutukseen, aikuisten oppimiseen sekä koulutuksen ja työelämän suhteisiin. Tutkimuskohteena on myös oppiminen koulutusjärjestelmän ulkopuolella, kuten työelämässä ja verkkoympäristöissä.

Tutkijoiden osaaminen kattaa sekä laadulliset tutkimusmenetelmät että laajat kansainväliset vertailututkimukset, joista tunnetuin on PISA. Tutkijat tekevät sekä kansallisia että alueellisia oppimista ja yksittäisten oppilaitosten toimintaa kehittäviä tutkimuksia.

Sidosryhmät arvostavat Koulutuksen tutkimuslaitoksessa erityisesti tieteellistä korkeatasoisuutta, luotettavuutta, riippumattomuutta, ajankohtaisuutta ja asiantuntevuutta (mielikuvatutkimus 2005). Laitos on toiminnassaan verkostoitunut laajasti kansalliseen ja kansainväliseen tiedeyhteisöön.

Image where three persons are discussing

Tutkimuksesta tukea toimijoille ja päättäjille

Yleisötilaisuus jossa, tutkija esittelee tutkimustaan

Koulutuksen tutkimuslaitos tukee opettajia, oppilaitoksia ja päätöksentekijöitä koulutuksen ja koulutusjärjestelmän kehittämisessä.

Tutkimuslaitos tekee yhteistyötä mm. eri ministeriöiden, Opetushallituksen, Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen sekä monien alueellisten ja paikallisten koulutuksen järjestäjien kanssa. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö ulottuu myös kouluihin, josta esimerkkinä mainittakoon Peda.net-kouluverkko.

Laitoksen tutkijat osallistuvat aktiivisesti koulutuskeskusteluun päätöksentekijöiden ja oppilaitosten kanssa suoraan tai tiedotusvälineiden kautta. He ovat kysyttyjä asiantuntijoita myös opettajien täydennyskoulutuksessa.

Laitoksella on kasvatustieteellisen tutkimuksen valtakunnallinen tiedotusvastuu. Laitos toimii julkaisijana Kasvatus- ja Yliopistopedagogiikka-lehdille, Kasvatustieteellisen seuran Kasvatusalan tutkimuksia -julkaisusarjalle sekä julkaisemalla omia tutkimuksia ja raportteja. 

Tutkijoiden kouluttaminen

Tutkijakoulutus on keskeinen osa tutkimuslaitoksen toimintaa. Laitoksen professorit ja tutkijat ohjaavat vuosittain yli 30 tohtoriopiskelijaa Jyväskylän yliopistossa, jonka lisäksi ohjattavia löytyy myös suomalaisten ja ulkomaiden yliopistojen jatko-opiskelijoista. 

Tohtorikoulutus Jyväskylän yliopistossa

Mobile phone where doctoral studies are in screen

Organisaatio ja strategia, resurssit, johtokunta ja johtoryhmä

Laitoksen tutkimus organisoituu neljälle tutkimusalueelle, jotka keskittyvät erityisesti elinikäiseen oppimiseen ja ohjaukseen, korkeakoulutukseen, työelämään sekä kestävyyteen. 

Koulutuksen tutkimuslaitoksen johtokunta kehittää ja arvioi laitoksen toimintaa. Se muun muassa vahvistaa laitoksen toiminta- ja taloussuunnitelman sekä tutkimus-, julkaisu- ja henkilöstöstrategiat. Johtokunnan jäsenet edustavat opetushallintoa, koulutuksen kenttää, Jyväskylän yliopiston laitoksia ja tutkimuslaitoksen henkilöstöä.

KTL:n johtoryhmä avustaa laitoksen johtajaa. ´³´Ç³ó³Ù´Ç°ù²â³ó³¾Ã¤Ã¤n kuuluvat tutkimusalueiden johtajat sekä henkilökunnan edustajat.