SoPhi-kirjat julkaistaan verkkojulkaisuina ja ne sijoitetaan Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistoon. SoPhi toimittaa kirjoittajille julkaisun muotoiluun tarvittavat tiedot. Teoksen taitto tehdään SoPhin toimesta. Teoksen kirjoittaja voi myös teettää kirjansa taiton muualla SoPhin teknisten ohjeiden mukaisesti. Ulkopuolisella toimijalla teetetystä taitosta aiheutuvista kustannuksista vastaa kirjoittaja.
Teoksen julkaisuprosessi on kirjoittajalle maksuton edellyttäen, että kirjoittaja toimittaa aineiston SoPhi-kirjoille ohjeiden mukaisesti tehtynä (doc/docx-tiedostona) tai ohjeiden mukaisesti aseteltuna (pdf-tiedosto). Teoksen kirjoittaja vastaa myös kielenhuollosta aiheutuvista kustannuksista.
Jos teoksen kirjoittaja/toimittaja haluaa painattaa kirjasta omakustanteisesti lahjakirjoja, tulee tästä neuvotella SoPhin päätoimittajan kanssa aina hyvissä ajoin erikseen. Kaikki kirjan painattamiseen liittyvä kulut ovat tuolloin kirjoittajan/toimittajan vastuulla mukaan luettuina taittoon liittyvät tekniset muutostyöt, kirjan kannen suunnittelu ja toteutus sekä vedostarkastukset.