Mariana Siljamäki

Yliopistonlehtori
³Û°ì²õ¾±°ì°ìö
Liikuntatieteellinen tiedekunta
Huonenumero
³§Ã¤³ó°ìö±è´Ç²õ³Ù¾±
mariana.siljamaki@jyu.fi
Matkapuhelin
+358408053971
Postiosoite
Keskussairaalantie 4
Tieteenalat
319 Muut lääketieteet

Tutkimuskuvaus

Liikuntapedagogiikan väitöskirjatutkimuksessani (2013) tarkastelin, miten tanssi voidaan nähdä kulttuurikasvatuksena. Tutkimusaihe liittyi sekä tanssipedagogiikkaan että lisääntyneeseen keskusteluun monikulttuurisuudesta ja kulttuurien välisistä eroista ja samanlaisuuksista. Vuosina 2015-2016 olin mukana Erasmus-hankkeessa, (IRIS), jossa tarkasteltiin rasismia ja syrjintää liikunnassa ja urheilussa. Tanssipedagogiikka ja koulujen nykyisissä opetussuunnitelmissa painotettu kehollisuus ovat myös keskeisiä tutkimusaiheitani, joista olen kirjoittanut tutkimusartikkeleita. Olen tutkijana laajassa, Suomen Akatemian rahoittamassa ArtsEqual-tutkimushankkeessa vuoteen 2020 saakka(hankenumero 293199). ArtsEqual-hankkeessa on yhteensä kuusi tutkimusryhmää, joista kuulun Arts@School-ryhmään. Se kohdistaa huomionsa siihen, miten taide voi tukea tasa-arvoisia mahdollisuuksia oppimiseen ja osallistumiseen suomalaisissa kouluissa. Tutkimusryhmän johtajana toimii professori Eeva Anttila Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Tutkimuksen keskeisenä lähtökohtana on tukea uuden perusopetuksen opetussuunnitelman jalkautumista ja käytännön toteutusta liittyen yhteisöllisyyteen, toiminnalliseen oppimiseen, tasa-arvoon sekä yhdenvertaisuuteen ja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin. ArtsEqual-tutkimushankkeessa tutkin myös mm. kinesteettistä/kehollista kielenopetusta ja sitä, millä tavalla sitä voidaan hyödyntää koulun monikulttuuristen ryhmien opetuksessa.

Julkaisut

Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Anttila, Eeva
Hannuksela, Riina
Jusslin, Sofia
Korpinen, Kaisa
Lehtinen-Schnabel, Johanna
Lilja, Niina
Nielsen, Charlotte Svendler
Siljamäki, Mariana
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Harrastamisen voimaa ja iloa : näkökulmia harrastustoiminnan ohjauksen pedagogiikkaan
Siljamäki, Mariana
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Liikunta ja tiede
Vehmas, Hanna
Siljamäki, Mariana
Sääkslahti, Arja
Koivu, Ari
Julkaisu
2024
Saatavilla Open Access kautta

Apples : Journal of Applied Language Studies
Siljamäki, Mariana
Anttila, Eeva Helena
Julkaisu
2023
Saatavilla Open Access kautta

Liito : Liikunnan ja terveystiedon opettaja
Tanttu, Minna
Toikkanen, Penniina
Siljamäki, Mariana
Julkaisu
2022
Saatavilla Open Access kautta

Liikunta ja tiede
Siljamäki, Mariana
Anttila, Eeva
Julkaisu
2021
Saatavilla Open Access kautta

Frontiers in Sports and Active Living
Siljamäki, Mariana Elisabet
Anttila, Eeva Helena
Julkaisu
2021
Saatavilla Open Access kautta

Liito : Liikunnan ja terveystiedon opettaja
Asikainen, Pauliina
Kauppila, Veera
Siljamäki, Mariana
Julkaisu
2021
Saatavilla Open Access kautta

Liito : Liikunnan ja terveystiedon opettaja
Kinnunen, Janne
Siljamäki, Mariana
Hirvensalo, Mirja
Julkaisu
2020
Saatavilla Open Access kautta

Liito : Liikunnan ja terveystiedon opettaja
Siljamäki, Mariana
Anttila, Eeva