
Auli Lehtinen
Esittely
Työskentelen tutkijatohtorina EDUCA – Koulutuksen tulevaisuus -lippulaivahankkeessa. Tutkin muun muassa digitalisaation roolia koulutuksessa ja opettajankoulutusta. Olen kiinnostunut opettajana kasvusta, kriittisestä ajattelusta, vuorovaikutusosaamisesta, monilukutaidosta ja luovista menetelmistä. Olen toiminut yliopistonopettajana opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa ja opettanut kasvatustieteitä, vuorovaikutusosaamista ja suomen kielen ja kirjallisuuden pedagogiikkaa sekä ohjannut opetusharjoitteluita.
Tutkimuskuvaus
Väitöskirjassani tutkin opettajaopiskelijoiden yhteisöllistä oppimista sekä vuorovaikutuksen että yhteiskunnallisen (kriittisen) ajattelun näkökulmista. Väitöskirjatutkimukseni konteksti oli etä- ja monimuoto-opetus. Tarkastelin myös, millaisia narratiiveja opettajaopiskelijat yhdessä rakensivat koulutuksen tulevaisuudesta. Hyödynnän monipuolisesti laadullisia menetelmiä, ja olen kiinnostunut monimenetelmätutkimuksesta.