
Arto Laukkanen
Esittely
Työskentelen liikuntapedagogiikan yliopistonlehtorina ja toimin osana monitieteistä Lapset, perheet ja sosiaalinen kestävyys (SOSUS) -profilointialuetta. Opetusvastuualueeni on perusliikuntaympäristö (Liikkumisen havaintokurssi, Liikuntadidaktiikan jatkokurssi 1 ja Perusliikunnan ja motorisen oppimisen syventäminen) sekä opinnäytetöiden (kandi-, gradu ja väitöstyöt) ohjaaminen. Tutkimuksen pääpainoalue on liikuntakasvatus, liikuntaa edistävä vuorovaikutus lapsi-aikuinen suhteissa, lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen kehitykselliset mekanismit. Johdin Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Taiturit-tutkimusta vuosien 2021-2023 aikana ja ohjaan siihen liittyen kahta väitöskirjatyötä ensimmäisenä ohjaajana ja yhtä toisena ohjaajana (väitös valmistui marraskuussa 2024). Taiturit-projektin lisäksi ohjaan yhtä väitöskirjatyötä ensimmäisenä ohjaajana. Jalkautan tutkittua tietoa paitsi liikunnanopettajakoulutuksen kautta niin myös liikkumista edistävässä verkostotyössä, kuten Pienten lasten liikunnan seuranta- ja arviointiryhmässä (Parvi) ja kansallisissa Liikkuvat ohjelman alaohjelmissa (mm. Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva perhe).
Tutkimuskuvaus
Fyysinen inaktiivisuus on yleistä jo lapsuudessa ja sen määrä lisääntyy edelleen iän myötä. Inaktiivisuuden lisääntyessä myös terveysriskit kasvavat. Siitä syystä meneillään oleva ja johtamani pitkittäisasetelmaan perustuva Taiturit-tutkimus testaa fyysiseen aktiivisuuteen johtavia mekanismeja lapsilla. Tutkimus perustuu maantieteellisesti satunnaistettuun ja edustavaan kolmen aikapisteen asetelmaan, jossa lapset ovat 3-7-vuotiaita, 7-10-vuotiaita ja 10-12-vuotiaita (tavoiteltu määrä = 932). Tutkimuksella on kaksi pääolettamusta: 1) varhais- ja
keskilapsuuden liikuntataidot ennustavat fyysistä aktiivisuutta myöhemmin lapsuudessa ja terveyteen liittyvät kuntotekijät selittävät tätä yhteyttä, 2) varhais- ja keskilapsuuden sosiaalinen tuki tärkeiltä ihmisiltä ennustaa myöhempää fyysistä aktiivisuutta ja liikunnan lukutaito selittää tätä yhteyttä. Ymmärrys fyysiseen aktiivisuuteen johtavista mekanismeista tarjoaa työkaluja suunnitella liikunnanedistämistoimia perheissä, kouluissa, terveydenhuollossa ja urheiluseuroissa.