
Airi Hakkarainen
Esittely
Toimin erityispedagogiikan yliopistonlehtorina Kasvatustieteiden laitoksella. Minulla on laaja opetuskokemus sekä yliopistotasolla että kentällä. Yliopistonlehtorina opetan mm. seuraavilla opintojaksoilla:
- Tutkielmaseminaarit ja ohjaus (kandidaatin ja pro gradu -tutkielmat)
- Opintojaksoja erityispedagogiikan aine- ja syventävissä opinnoissa (mm. Matemaattisten taitojen arviointi ja tukeminen, Näyttöön perustuva tuki oppimisvaikeuksissa)
- Opetusharjoitteluiden ohjaaminen (erit. Näyttöön perustuvan tuen toteuttaminen)
Tutkimuskuvaus
Keskeisin tutkimusintressini kohdistuu matemaattisten taitojen kehittymiseen ja niihin liittyviin oppimisvaikeuksiin. Tutkin myös oppimisvaikeuksien päällekkäistymistä ja siihen liittyviä tekijöitä. Olen tehnyt sekä poikittais- että pitkittäistutkimusta em. tutkimusaiheista ja niiden seuraamuksista lasten ja nuorten koulutuspoluille. Olen osallistunut uusien arviointivälineiden kehittämiseen opettajien (ja tutkijoiden) käyttöön oppimisvaikeuksien tunnistamisessa. Tutkimusotteeni on kvantitatiivinen (ml. rakenneyhtälömallinnus).
Viime aikoina tutkimusintressini on ollut yhä enemmän interventiotutkimuksessa, koska haluan yhä paremmin ymmärtää oppimisvaikeuksien kehittymistä ja sitä, miten voimme tehokkaammin ennaltaehkäistä niiden kehittymistä. Myös matemaattisen ajattelun, erityisesti algebrallisen ajattelun, ja matemaattisten käsitteiden hallinnan kehittyminen lapsilla ja nuorilla on noussut tärkeiksi tutkimuksen kohteiksi.