Kuka jää tasa-arvon ulkopuolelle huippu-urheilussa? Poikkitieteellinen tutkimus sukupolvien välisestä kulttuurisesta muutoksesta urheilutavoitteissa, vanhemmuudessa ja identiteetissä (SportEX)
äܱٳٱ
Hankekuvaus
Vaikka sukupuolten välinen tasa-arvo on suomalaisen yhteiskunnan kulmakiviarvo, opetus- ja kulttuuriministeriön hiljattain tekemä suomalaisen liikuntakulttuurin arviointi (2022) osoittaa, että monet alat eivät saavuta sukupuolten välisen tasa-arvon vertailuarvoa. Sukupuoli-identiteettiin perustuvat poissulkevat käytännöt urheilussa eivät ole ainoastaan ristiriidassa yhteiskunnallisten arvojen kanssa, vaan ne liittyvät myös henkiseen pahoinvointiin, vaarantuneeseen turvallisuuteen ja urheilijoiden myöhempään irrottautumiseen urheilijoiden kehitysympäristöistä. Tutkimme sukupuolittuneita sukupolvenvaihdoksia henkilökohtaisissa arvoissa ja merkityksissä, jotka liittyvät urheilulliseen kunnianhimoon, vanhemmuuteen ja identiteettiin, ymmärtääksemme paremmin sitä, miten tietyt identiteetit ja kokemukset suljetaan huippu-urheilun ulkopuolelle ja millä mekanismeilla. Tämä hanke siihen, että sukupuolten tasa-arvotavoite voidaan saavuttaa vain sukupuolten välisellä oikeudenmukaisuudella, jossa otetaan huomioon sukupuolittuneiden identiteettien risteävyys resurssien jakamisessa. Ehdotetut toimet toteutetaan yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa, jotta voimme yhdessä tuottaa käytännönläheisiä suosituksia, joilla varmistetaan mielekäs kulttuurinen muutos ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus urheilupolitiikassa ja -organisaatioissa.
äǰٳپ on ladattavissa ylhäällä, sillä osa taulukoista ei näy kokonaisuudessaan nettisivulla.
Opetus- ja kulttuuriministeriön (Lehtonen et al., 2022) tekemä suomalaisen liikuntakulttuurin arviointi osoittaa, että sukupuolten tasa-arvo urheilussa etenee hyvin hitaasti. Tutkimushankkeemme kysyy, miksi näin on ja millaisin tavoin tasa-arvoa erityisesti huippu-urheilussa tulisi edistää. Ehdotamme tutkimuksessa, että sukupuolen lisäksi myös muita risteäviä identiteettitekijöitä tulisi tarkastella, jotta mahdollisuus urheilu-uran tekemiseen olisi Suomessa nykyistä laajempi ja jotta urheilijoiden hyvinvointia ja urheilu-uralla jaksamista voitaisiin konkreettisesti parantaa tasa-arvoisemman urheilun luomiseksi.
Tutkimushankkeessa analysoimme sekä sukupuolten, että
sukupolvien välisiä muutoksia merkityksissä ja arvostuksissa, jotka liittyvät urheilijan identiteettiin. Tutkimuksessa tarkastelemme sitä, millaiset identiteetit ja kokemukset suljetaan huippu-urheilun ulkopuolelle ja miten. Sukupuolen ja iän lisäksi myös monet muut tekijät, kuten esimerkiksi taloudelliset seikat, vähemmistöihin kuuluminen ja vanhemmuus ovat osallisena eriarvoisuuden luomisessa ja monen kohdalla kaventavat urheilu-uran tekemisen mahdollisuuksia Suomessa. Tutkimuksen tuloksena tuotetaan tietoa urheilu-urilla koetusta epätasa-arvosta sekä käytännönläheisiä suosituksia sille, miten sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa urheilussa voidaan edistää.
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin kysely, jossa eri rooleissa suomalaisessa urheilussa mukana olleilta ihmisiltä kysyttiin laajasti heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan huippu-urheilussa koetusta eriarvoisuudesta. Kysely toteutettiin syksyllä 2023. Kyselyn tavoitti 1286 henkilöä ja kaikkiin kysymyksiin vastasi noin 600 henkilöä. Vastaajajoukko ei edusta tilastollista väestöjakaumaa.
Ketkä kyselyyn vastasivat?
Vastaajat eroteltiin sen mukaan, toimivatko he aktiivisesti urheilun parissa tällä hetkellä vai ovatko he toimineet urheilussa aikaisemmin. 80 % vastasi toimivansa tällä hetkellä urheilun parissa. Tämän aineiston perusteella voidaan siis sanoa, että suurin osa vastaajista on kiinni urheilun arjessa ja ’kenttätason’ käytänteissä.
Vastaajista lähes puolet toimi tällä hetkellä naisten urheilussa ja kolmasosa miesten urheilussa. Suurin osa kertoi roolikseen (Kuva 1) urheilijan (72 %). Noin kolmannes (34 %) toimi valmentajana. 14 % vastaajista toimi johto/hallintotehtävissä ja 4 % asiantuntijarooleissa (sis. lääketiede, psykologia, ravitsemus ja kuntotestaus). 48 % vastaajista ilmoitti toimivansa useammassa kuin yhdessä roolissa. Vastaajista suurin ryhmäedusti yleisurheilua (17 %). Seuraavaksi suurin lajiryhmä oli salibandy (14 %). Lentopallon lajikseen ilmoitti7 % ja jääkiekkoa, tanssia sekä suunnistusta edusti kutakin 5 % vastaajista.
Tarkastelimme vastaajien ikää sukupolvijaottelun mukaan. Nykypäivän urheiluorganisaatiot ovat uudenlaisessa tilanteessa, jossa toiminnassa voi olla yhtä aikaa mukana viiden eri sukupolven edustajia. Sukupolvien väliset erot arvostuksissa, käytännöissä ja uskomuksissa vaikuttavat urheilun piirissä sekä laajemmin yhteiskunnassa, myös mahdollisesti eriarvoisuutta kärjistäen (Twenge, 2023). Kuvassa 2 on esitetty vastaajien ikäjakaumat sukupolvijaottelun mukaan: sukupolvi Z (15-29 –vuotiaat), milleniaalit (30-44 –vuotiaat), sukupolvi X (45-59 –vuotiaat), suuret ikäluokat (60-78 –vuotiaat) ja hiljaiset (yli 79 –vuotiaat). Vastaajista enemmistö kuului Z sukupolveen.
Kuva 1. Vastaajien ilmoittamat roolit aineistossa. ’Muu rooli’ sisälsi muun muassa tuomareita, seuratoimijoita ja urheilijoiden vanhempia.
Kuva 2. Vastaajien jakauma sukupolvijaottelun mukaan.
Kyselyyn vastanneiden sukupuolijakauma oli seuraava: kaikista vastaajista 61 % kertoi sukupuolekseen nainen, 36 % mies ja 3 % sukupuolivähemmistöihin kuuluva.
Kyselyyn vastanneiden sukupuolijakauma heijastaa osaltaan koettua eriarvoisuutta. Sukupuolten tasa-arvoa kartoittavissa kyselyissä naiset ovat usein enemmistönä vastaajista, sillä kokemus eriarvoisuudesta voi olla yksi motivaatioista osallistua aihetta käsittelevään tutkimukseen.
Tämä suuntaus toistui myös tässä kyselyssä, jossa vastaajien enemmistö oli naisia.
Sama tilanne ei kuitenkaan koskenut kaikkia muita identiteettiryhmiä, kuten sukupuolivähemmistöjä, jotka aiempien tutkimusten perusteella kokevat usein syrjintää ja eriarvoisuutta urheilussa (esim. Kokkonen, 2012). Vastaajajoukko näissä vähemmistöryhmissä oli pieni huolimatta siitä, että kyselyyn oli sisällytetty monia vastausvaihtoehtoja erityisesti sukupuoli-identiteetistä kertomiseen.
Muita vähemmistöryhmiä vastaajissa olivat seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, joihin kertoi kuuluvansa 18 % vastaajista. Tämä osuus vastaa arviolta seksuaalivähemmistöjen osuutta koko väestössä (Tilastokeskus, 2013; Lehtonen, 2007). Enemmistö vastaajista kertoi identiteetikseen heteroseksuaali.
Kyselyaineiston erittelyssä tulemme jatkossa tarkastelemaan myös vastaajien kertomaa etnistä identiteettiä ja vammaisuutta sekä näiden ryhmien yhteyttä koettuun eriarvoisuuteen urheilussa.
Yhteenvetona kyselyvastaajista voidaan todeta, että vastaajajoukon enemmistö oli heteroseksuaalisia naisia. Eri vähemmistöryhmiin kuuluvia vastaajia tavoitettiin vähän tai jonkin verran. Vastaajien joukko antaa viitteitä siitä, että tasa-arvokysymykset koskettavat edelleen isoa joukkoa naisia suomalaisessa huippu-urheilussa. Toisaalta joidenkin vähemmistöjen suppea osuus vastaajissa herättää kysymyksiä siitä, sulkeeko huippu-urheilu pois vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, joita siksi oli vastaajajoukossa vain vähän. On myös pohdittava sitä, onko esimerkiksi oman vähemmistöidentiteetin kertominen urheilukontekstissa liiallinen riski tulla tunnistetuksi, mikä saattaa nostaa kynnystä tutkimukseen osallistumisesta.
Näiden epätasa-arvoon liittyvien kehityskohtien tarkempi analyysi ja eriarvoisuuden syiden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää paremman urheilukulttuurin luomiseksi.
Tietoisuus käytänteistä:
Kyselyssä tarkastelimme myös huippu-urheilussa mukana olevien henkilöiden tietoisuutta tasa-arvoon liittyvistä käytänteistä urheiluorganisaatioissa. Valtionapua saavien lajiliittojen on valtionapukriteerien mukaisesti tehtävä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma toiminnalleen. Samaa vaadetta ei ole seuratasolla, vaan seurat voivat edistää tasa-arvoa parhaaksi katsomallaan tavalla.
Vastaajista vain alle viidesosa raportoi tietävänsä, onko heidän edustamallaan urheiluseuralla suunnitelma sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi (Kuva 3). Suurin osa vastaajista ei ollut tietoinen, onko heidän urheiluseurallaan tällaista suunnitelmaa olemassa vai ei. Tarkasteltaessa tietämystä kansallisten lajiliittojen käytänteistä, noin viidesosa vastaajista oli tietoinen tasa-arvosuunnitelmasta. Sen sijaan 16 % ilmoitti, ettei heidän lajiliitossaan olisi käytössä tasa-arvosuunnitelmaa.
Puolestaan neljäsosa vastaajista kertoi tietävänsä lajinsa kansainvälisen lajiliiton tasa-arvosuunnitelmasta. Iso osa, noin 60 % vastaajista, eivät olleet tietoisia onko tällaista suunnitelmaa käytössä kansainvälisessä lajiliitossa vai ei.
Sininen = seura
Oranssi = kansallinen
Harmaa = kansainvälinen
Kuva 3. Tietoisuus sukupuolten tasa-arvon suunnitelmasta kansallisesti ja kansainvälisesti
Näyttääkin siltä, että tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelu urheiluympäristöissä ja niiden konkreettiset tavoitteet ja toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi eivät tavoita suurinta osaa lajin parissa toimivista ihmisistä. Tietoisuutta ja toisaalta tehokkaampia keinoja tasa-arvon edistämiseksi tulisikin urheilutoiminnassa kehittää.
Vanhemmuus ja urheilu:
Tiedustelimme vastaajilta myös heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan vanhemmuuden ja urheilu-uran yhdistämisestä, sillä vanhemmuus urheilu-uralla vaikuttaa sukupuoliin eri tavoin. Vastausten perusteella urheilijan vanhemmuuteen liittyviä eriarvoisuutta lisääviä tekijöitä ei ollut huomioitu kuin pienessä osassa urheiluorganisaatioita.
Kyselyn vastaajista 24 % oli vanhempia tai toimi alaikäisen lapsen huoltajan roolissa. Vain kuusi prosenttia vastaajista raportoi, että heidän joukkueessaan tai seurassaan on kehitetty toimintaperiaatteita tai käytäntöjä urheilijan raskausaikaan, vanhempainvapaalle ja urheiluun paluulle. Noin kolmasosa kertoi, että tällaisia periaatteita tai käytänteitä ei ole lainkaan. Loput vastaajista eli noin 70 % eivät tienneet onko heidän urheiluympäristössään toimintaperiaatteita urheilijan vanhemmuuden varalle.
Vastaajista yli puolet oli kuitenkin sitä mieltä, että seurojen/ryhmien/urheilujärjestöjen pitäisi sitoutua tarjoamaan palkallista vanhempainvapaata ja lastenhoitoa ammattiurheilijoilleen, jotka ovat myös vanhempia. 10 % vastaajista oli eri mieltä. Kysyttäessä perheystävällisten toimintaperiaatteiden luomisesta ja käyttöönottamisesta urheiluympäristöissä noin kolmasosa vastasi ”en tue, mutta en ole myöskään sitä vastaan”.
Kysyttäessä huippu-urheilun ja vanhemmuuden yhteensopivuudesta, 10 % vastaajista oli sitä mieltä, että huippu-urheilu on epäsopivaa urheilijaäideille (Kuva 4). Peräti noin viidesosa oli sitä mieltä, että huippu-urheilu ei ole sopivaa raskaana oleville urheilijoille.
Vanhemmuuden ja urheilun yhdistäminen näytti siis olevan huomattavan isolle joukolle vastaajista joko tuntematon tai voimakkaasti mielipiteitä jakava aihe.
Kuva 4. Vanhemmuuden ja huippu-urheilun yhteensopivuus
Syrjintä urheiluympäristöissä
Vastaajilta kysyttiin myös heidän kokemuksistaan oikeudenmukaisuuden, moninaisuuden ja inkluusion (OMI) toteutumisesta urheiluympäristöissä, joissa he ovat toimineet. Kysyttäessä OMIn edistämisen tärkeydestä henkilökohtaiselle turvallisuudelle, kolmasosa vastaajista oli vahvasti samaa mieltä tai samaa mieltä siitä, että OMI:n edistäminen urheilussa on tärkeää heidän henkilökohtaiselle turvallisuudelleen. Noin 10 % vastaajista oli sitä mieltä, että heidän näkemyksensä OMIsta eivät ole sopusoinnussa urheilujärjestön tai joukkueen päivittäisten käytäntöjen kanssa.
Vastaajista noin viidesosa raportoi, että he ovat nähneet jotakuta syrjittävän urheiluympäristössä vähemmistöidentiteetin takia. Yhtä moni koki, että heitä on syrjitty identiteetin takia (esim. heitä on estetty osallistumasta urheiluun, ammattiin liittyvä ylennys on evätty, eivät ole kokeneet oloaan tarpeeksi turvalliseksi mielipiteensä jakamiseen, ovat tulleet kiusatuksi, uhkailluksi tai ahdistelluksi). Vastaajista 5 % puolestaan kertoi havainneensa syrjintää vanhemmuusidentiteetin takia. Avovastauksissa vastaajat raportoivat kokeneensa kaltoinkohtelua (esim. kiusaamista, seksuaalista häirintää ja nöyryyttämistä), syrjintää (esim. sukupuolen, kielen, vamman, uskonnon ja vähemmistöön kuulumisen vuoksi) sekä turvattomuutta (esim. vähättelyä ja hiljentämistä).
Näiden syrjintäkokemusten tarkempi analyysi on erittäin tarpeellista turvallisempien ja oikeudenmukaisempien huippu-urheiluympäristöjen luomiseksi.
Kuva 5. Kokemus syrjinnästä johtuen omasta identiteetistä, vähemmistöidentiteetistä ja vanhemmuusidentiteetistä.
Johtopäätökset ja tutkimushankkeen jatko
Kyselyn alustavat tulokset viittaavat siihen, että vastaajat ovat kohdanneet urheiluympäristöissä hyvin erilaisia eriarvoisuuden ja syrjinnän muotoja. Samalla yleinen tietoisuus tasa-arvon edistämisestä ja siihen liittyvistä toimenpiteistä urheiluorganisaatioiden toiminnassa oli melko vähäistä. Tasa-arvon lisäämiseksi kriittistä tarkastelua sukupuolittuneesta eriarvoisuudesta sekä sen linkittymisestä toisenlaisiin eriarvoisuuden muotoihin, kuten iän, etnisyyden, seksuaalisuuden tai vanhemmuuden perusteella tapahtuvaan syrjintään ja epätasa-arvoon on tarpeen jatkaa. Eriarvoisuuden monista muodoista sekä keinoista sen vähentämiseksi urheilijoiden urilla on syytä jatkaa tiivistä keskustelua huippu-urheilun piirissä.
Viitteet:
Kokkonen, M. (2012). Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä
liikunnan ja urheilun parissa. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2012:5.
Lehtonen, J. (2007). Seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvä syrjintä. Teoksessa: Lepola, O. & Villa, S. (toim.) Syrjintä Suomessa 2006. Helsinki: Ihmisoikeusliitto.
Lehtonen, K., Oja, S. & Hakamäki, M. (2022). Liikunnan ja urheilun tasa-arvo Suomessa 2021. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2022:5.
Tilastokeskus (2013) Sateenkaariperheet tuovat väriä tilastoihin. Linkki noudettu 4.4.2024. .
Twenge, J. M. (2023). Generations: The real differences between gen z, millenials, gen x, boomers, and silents – And what they mean for America’s future. New York: Atria Books
