KASVU - Kasvatus- ja koulutusalan johtajuuden jatkuvan oppimisen valtakunnallinen kehittäminen -hanke






³§¾±²õä±ô±ô²â²õ±ô³Ü±ð³Ù³Ù±ð±ô´Ç
Hankekuvaus
KASVU-hanke pyrkii luomaan ja vahvistamaan valtakunnallisesti yhtenäistä perustaa, rakenteita ja toimintamalleja kasvatus- ja koulutusalan johtajuuden koulutuksille. Hankkeen tavoitteena on varmistaa, että johtajuuskoulutukset ovat laadukkaita ja yhtenäisiä koko maassa.
Tähän asti johtajuuskoulutuksia on toteutettu pääasiassa hankerahoitteisesti, esimerkiksi Opetushallituksen tuella, sekä koulutuksiin osallistuvien omin kustannuksin. Koulutusten rahoituksen epävarmuus ja Opetushallituksen rahoituksen päättyminen ovat kuitenkin herättäneet huolta koulutusten jatkuvuudesta.
KASVU-hanke tarjoaa ratkaisuja näihin haasteisiin ja pyrkii varmistamaan, että alan johtajuuskoulutukset voivat jatkua ja kehittyä tulevaisuudessa. Hankkeen avulla pyritään luomaan johtajuuskoulutuksille kestävä ja yhtenäinen pohja, joka tukee kasvatus- ja koulutusalan ammattilaisten osaamisen kehittämistä ja urakehitystä. Johtajuusosaamisen kehittäminen heijastuu laajasti koulutusjärjestelmän eri tasoille, vaikuttaen positiivisesti niin yksilöiden kuin yhteisöjen oppimiseen ja hyvinvointiin.
Hankkeen päätoteuttajana on Koulutusjohtamisen instituutti (JYU) ja osatoteuttajina Lapin yliopisto, Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun jatkuvan oppimisen palvelut TREE sekä Kokkolan yliopistokeskus Chydenius (JYU). Hanketoimijoiden lisäksi toiminnassa pyritään laajaan valtakunnalliseen ja myös kansainväliseen verkostotoimintaan.
Jyväskylän yliopiston hankebudjetti on 556 761 euroa, josta EU-rahoitus kattaa 80%.